Mul on diabetes, mä olen terve

Jos et ehdi, tee aikaa

Jos et osaa sanoa ei, niin opettele

Jos stressaa, etsi oma tapasi päästää irti siitä

Jos olet hukassa, pyydä apua

Kaikilla on erilaisia elämänvaiheita ja kukaan ei voi sanoa mitkä asiat ovat helppoja ja mitkä vaikeita. Se että diabeteksen kanssa eläminen on hyvin helppoa, on minun valintani. Halusin valita sen, sillä se vapauttaa minulle ajatuksia muuhun elämään.

Olen kirjoittanut blogissani useampaan otteeseen vähähiilarisesta ruokavaliosta, pielessä olevista ruokasuosituksista ja Suomen poskellaan olevasta diabeteksen hoidosta. Joku näkee asian toisin mutta mulle Suomi on diabeteksen kehitysmaa kunnes jotain näyttöä paremmasta tulee. Näin meitä neuvotaan Suomen diabetesliitto on perillä uusista lääkkeistä ja ennusteista ja ruuan suhteen pihalla kuin lumiukko...

Mä näen tänä päivänä että mun diabeteksen hoito on helppoa. Hobis on ollut parin vuoden sisällä 5-6, eli alakantissa kuten lääkäri uskosti sanoo. Hypot eivät ole kokonaan poissa, mutta aamusokerit on hyviä, öisin ei tarvitse syödä ja liikkua voi luonnollisesti niin paljon kun sielu vaan sietää. Mun ei tarvitse aina ajatella diabetesta. Ei se ole mikään isäntä talossa joka sanelee. Mä voin sanoa että ihmisillä on ihan oikeasti vaikeita sairauksia ja mulla on vaan tää diabetes. En ole joutunut luopumaan mistään.

 Helppo mun on sanoa? Juu ja ei. Ehkäpä minulla on enemmän aikaa itselleni kuin monilla muilla. Ehkäpä mulla on työ joka ei stressaa ja mulla on mahdollisuus liikkua aina kuin haluan. Nämä kuitenkin perustuvat omiin valintoihini. En katso että minulle olisi satanut taivaalta mitään ihmeitä.

Mistä hyvä tasapaino löytyy. Jos olisin jatkanut diabeetikoille suositellun ruokavalion kanssa, en olisi tässä tasapainossa kuin nyt olen. En ikipäivänä olisi saanut hobista alkamaan viitosella ilman että mukana on liian alhaisia arvoja. Olisi päiviä kun diabetes vaan vituttaa. Kun ajattelen taaksepäin niin tuntuu kummalliselta miten hitossa sitä sai sokerit pysymään tasaisena jos syö pizzan. No...vituiksihan ne sokerit menee. Arvioi siinä sitten hiilareita. Jos pistän kaiken inskan heti niin voi mennä kyllä liian alaskin. Jos syön pussillisen karkkia ja lasken hiilarit siitä tarkasti niin voi olla että sokerit on ihan ok, ne voi vähän nousta ja ne voi vähän laskea. Voi kauhee hypokin tulla ku ei menny ihan ku Strömsöös.
Kyllä diabeteksen kanssa tasapainoilu voi vituttaa jos ruokavalioonsa haluaa sovittaa kaikkea huttua kaurapuurosta perunaan tai pizzasta karkkeihin. Se on tällöin oma valinta. Diabetes on hoidettavissa, mutta sokerien tuuppaaminen joka aterialle voi tehdä hoidosta rasittavaa ja tuloksista huonompia. Mä kyllästyin siihen. Voi vitun vuoristorata.
 Ihan kuin olisin pitkään taistellut diabeteksen kanssa ja sitten todennut että en jaksa enää taistella. Ole siinä. Me tullaan hyvin juttuun. Se ei kiusaa mua kun mä en kiusaa sitä. Diabetes saa armollisesti hengailla mun kanssa kuhan pysyy vaiti. Arvostan hyvin korkealle omaa terveyttäni. Mulla on itsellä kaikki avaimet hoitaa terveyttäni siten että saan elää kuten haluan. Se onkin juuri se juttu... Mille sijalle asettaa oman terveytensä vaalimisen. Onko se vain sitä pakollista toimintaa. Jääkö se jalkoihin kun ei ehdi/jaksa/viitsi. Jos se jää jalkoihin niin ei siitä kannata kyllä syyttää lääkäriä eikä huonoja lääkkeitäkään.

Teetin yllä olevan paidan kannanottona. Diabetes on vain diabetes. Tähän ei kuole. Jos diabetesta hoitaa sokerilla niin sairaudesta voi saada väsymättömän vastustajan jonka saa joko selätettyä taikka sitten ei. Ajatuksiani sokerista sinällään on aikaisemmin julkaistu tässä blogissa luettuani Yudkinin kirjan "Puhdasta, valkoista, tappavaa".
Kirjoittelin tällöin myös lasten sokerin käytöstä ja siitä mikä vanhemmilla on vastassa... 
 
Niin. Jos sokeri keksittäisiin NYT, se voitaisiin määritellä niin haitalliseksi aineeksi ettei sitä voitaisi myydä. Mutta eipäs nyt sanota että sokeri on kamalaa valkoista paskaa, sillä se olisi huonoa bisnestä ja ilman sitä ihmiset ei ois yhtään niin omnomnom-zombieita.

 Tämä kirja toi esille kamalia faktoja turmeltuneesta lääketeollisuudesta. On ikävää että osaltani minäkin tuen täysin häikäilemätöntä lääkefirmaa nimeltä Novo Nordisk. Jos en saa insuliinia niin kuolen. Tästä kirjasta on hyvin vaikea kirjoittaa ajatuksia. Se tulisi lukea itse nähdäkseen mikä on mittakaava.  Millaisista summista ja tuhoista puhutaan.Kuka uskoisi että lääketeollisuuden piirissä on ihmisiä ketkä työkseen jakaa tonnin seteleitä kirjekuorissa ja ketkä eivät saa puhua työstään. Minua sekä itkettää, että naurattaa. Tyydyn tekemään oman valintani lääkkeiden käytön suhteen ja toivon tämän kirjan saavan loputtomasti huomiota, kuten se on jo saanutkin.