tiistai 7. lokakuuta 2014

Sweet Shit


Vierailin viikonloppuna pikaisesti ruokamessuilla. Näytillä oli kaikenlaista oikeaa ruokaa. Paljon erilaisia juustoja. Minulle tarjoittiin maistiaisiksi aurajuustoa jonka päälle oli sulatettu fazerin sinistä. Jäi maistamatta. Jäin miettimään lähinnä että "kun mikään ei riitä...kokeile tätä".

Ihmisiä kehotetaan vähentämään suolan käyttöä. Kirjoitetaan että makuaisti tottuu kyllä nopeasti siihen että suolaa on vähemmän. Maustamiseen suositellaan mm tuoreita yrttejä. Tämä kuulostaakin järkevältä. Vähemmän kirjoitetaan siitä että makuaisti tottuu vähempään makeuteen samalla tavoin. Kun toisen mielestä mansikat ovat liian happamia syötäväksi ilman sokeria, ovat ne toisen mielestä liian makeita marjoja ylipäänsä syötäväksi.

Keinomakeutteista on tehty uusia tutkimuksia. On varsin kilpailtu ala koittaa kehittää makeutusmuoto, jota voisi käyttää turvallisin mielin JA lihoamatta. Se, ettei sitä ole tähän päivään asti löytynyt, pitäisi ehkä kertoa meille jotakin!

Jos ihmisen elimistö olisi rakentunut siten että sen olisi saatava makeaa, miksi ominaisuus on sytytettävissä ja sammutettavissa.  Ei makeuttamattomia tuotteita ole aina kätevää löytää. Sokeria/tärkkelystä on monissa elintarvikkeissa. Valmisruuissa varsinkin. Itse en niitä käytä mutta omalla kohdalla syyniin menee esimerkiksi raejuustot joihin osaan on lisätty makeutusta. Lastenruokia on vaikea löytää makeuttamattomia. Niissä ei tosin ole lisättyä sokeria... On erilaisia tärkkelyksiä jotka ajavat samaa asiaa. Makeuteen totuttelu alkaa varhain.

Meille mainostetaan kaikenlaista. Pari pohjanoteerausta vain esille nostaakseni...


Valion uutuus on Yuju vilvoitusjuoma. Jännittävä...Inspiraatio Japanista kotoisin. MITÄ??
Vesi, maito, sokeri, stabilointiaine (pektiini), aromi (sitruuna), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), väri (kurkumiini), kalsiumsuola, hapate, hiiva ja D-vitamiini.
Hei oikeesti! On aika kummallista jos haluaa maksaa tästä sekoituksesta. Perusaineiden miksaaminen (vesi, maito, sokeri) käy aika kätevästi kotona ken moista haluaa juoda. Tämän sanotaan myös olevan suomalaiseen makuun kehitetty. Miten? Sitruuna-aromilla!? Vastaavaa löytyy myös aronia-täysmehulla (0,5%, tiivisteestä) taikka aprikoosi, vadelma, vanilija-aromeilla maustettuna. Aromeja. Luodaan illuusio jostain raikkaasta.


Weetabix On the Go 
Rasvaton maito (62%), vesi, maitokerma, sokeri, liukoinen vehnäkuitu (2,5%), maitoproteiini (1,5%), vehnämallasjauho, mansikkasose (1%) stabilointiaineet (gellaanikumi, karrageeni), aromit , väri (karmiini) niasiini, rauta, riboflaviini (B2), Tiamiini (B1), Foolihappo
Alkuperämaa: Itävalta 
Ihmisravinnoksi? 1% mansikkasosetta. Vähä nihkeetä. Entä miksi kumia olisi mukava syödä? On toki tutkittu että ei siihen kyllä kuole. Sahanpuruunkaan ei kuole eikä pahviin.

On raikasta mustikkapiimää (jossa on 3% mustikkaa), tärkkelystä ja aromia. Lista on loputon.

Meille syötetään illuusiota että tuotteet, joihin on lisätty kalkkia ja D-vitamiinia tai missä on nyt enemmän proteiinia, ovat meille hyväksi. Iso teksti puhuttelee...Kannattaa tsekata se pieni teksti. Pieni teksti voi olla lyhennettynä "tämä on paskaa".