Ne firman pikkujoulut!

 Olen ollut firman pikkujouluissa. Tuntematta sieltä oikeastaan ketään. Olen mennyt sinne haastaakseni itseni epämukavuusalueelle.  Ja toisaalta myös pukeutuakseni kaikkein kauneimpaan mekkooni, jota en muutoin koskaan käyttäisi. Laittaakseni liian prameat korvakorut ja tarpeettoman korkeat kengät. Puitteet ovat olleet hienot tällaiseen turhamaiseen näytökseen.

Olen tehnyt sen myös ollakseni vähän sosiaalinen. Olen mennyt aikaisin ja lähtenyt aikaisin. Hymyillyt ja esitellyt itseni. Haihtuen sitten näkymättömäksi. Tuntenut itseni leipäkoriksi ruokapöydässä, jonka yli ihmiset kurottelevat. Huomaan että toisilleen tuntemattomatkin ihmiset saavat joskus välittömän yhteyden. Jonkun nauru valloittaa koko seurueen.
         Naurahdan kohteliaasti mukana ja katselen seinillä olevia valoja ja ohi käveleviä ihmisiä. Ihmisillä on loputtomasti puhuttavaa kaikesta, eikä minulla ole mihinkään mitään sanottavaa. Jos sanoisinkin, niin se tulisi myöhässä ja ei se ole niin kovin merkityksellistä.
        Pöytä on täynnä viinipulloja. Punaista ja valkoista. "Ai sää et juo viiniä? Etkö ollenkaan? Muutenkaan? Voi eeeeei.
Seuraavalla kerralla kun joku kaatelee taas viiniä, niin yksi taas muistaa että "Ai nii sää et juo viiniä." Siemailen hermostuneesti vettäni, jossa on sitruunan palasia. Juon sitä tarpeettoman usein, koska juoman nostelu helpottaa vaivautuneeseen oloon.

 Mitä enemmän ihmiset juovat, sitä kovaäänisimmäksi he muuttuvat. Nauru kuulostaa huudolta ja yhä typerämmät asiat naurattavat. Käydään läpi ihan käsittämättömän turhia asioita, kuten viinien laatua ja sitä, millä perusteella puku on tänne valittu. Naurahdan itselleni ystävällisesti, sillä mitä muuta minä edes tästä odotin. Etsin ehkä hetkeksi itsestäni jotain räväkämpää persoonaa. Että minulla varmasti olisi ihan kivaa kun nyt kerran teen jotain ihan erilaista. On sentään ne firman pikkujoulut!

Saadaan ruokaa. Pöydästä joka jatkuu loputtomiin. Keräilen vaatimattoman annoksen ja kysyn ylpeiltä kokeilta mitä kaikki sisältävät.
Pöytään kannetaan lisää viiniä. Lasien määrä naurattaa, kun kukaan ei oikein tunnu löytävän enää omaansa. Kaikki puhuvat ruuasta, tavoilla joihin en pääse yhtään mukaan. Kuin jokin tuomaristo puhuisi tärkeinä taideteoksista.
Mietin jotain käytännönläheisempää, kuten että missä rasvassa tämä on paistettu. Kuuntelen miten vierustoveri hämmästelee palsternakkaa, että onko se artisokka vai lanttu, mutta saa siihen jo niin paljon heti vastauksia, etten siihenkään sano mitään. Katson muutoinkin ikäväksi korjata, kun toinen on väärässä. Hymyily ja syöminen on parempi vaihtoehto. 

Tanssimassa kävin useamman kerran, sillä silloin ei tarvitse puhua ja voi tuntea itsensä omaksi itsekseen.

Ilmoitin pöydässä että minun pitää lähteä. Ystävällisesti kaikki hyvästelivät ja minä sain taas ulkoilmassa happea paremmin. Hymyilin miten itsevarmasti menin juhliin kauniissa mekossani. En tuntenut etteikö minua olisi otettu mukaan. Tunsin vain että en edes ollut paikalla. Voin taata ettei kukaan muista nimeäni. Joku kysyy missä porukassa tulin. Kukaan ei tiedä että olen ollut tässä firmassa jo ikuisuuden töissä.
Poistun samalla itsevarmuudella, sillä mulla on kuitenkin upea mekko.

Oli helpottavaa istua autoon ja päästä kotiin. Enää en ole ollut joulujuhlissa.

Diabeteksessa teknologia ei aina korjaa huonoja valintoja

Kuvan kakku oli ohjelmassa Cake boss. Sen tilasi säätiö, joka etsi parannusta 1 tyypin diabetekseen. 

Ylipaino on lisääntyvä ongelma tyypin 1 diabetesta sairastavilla. Vuonna 2010 suomalaisessa diabeteksen hoitotasapainotutkimuksessa havaittiin että ykkösten painoindeksi on nousussa. Noin puolet tyypin 1 diabetesta sairastavista oli ylipainoisia.
Ylipaino on tavallista nykyään myös ykköstyyppiä sairastavilla lapsilla ja nuorilla. Noin 40% ykköstyypeistä täytti metabolisen oireyhtymän kriteerit FinnDiane-tutkimuksessa. Tämä lisää liitännäissairauksien riskiä.

Näin kertoo uusi  suomalainen Duodecimin diabetes-kirja, jossa on sivuja 664 ja kirjoittajia 49. Kirjan tarkoituksena on toimia alan opiskelijoiden oppikirjana ja ammattilaisten käsikirjana. Se on myös tarkoitettu diabetesta sairastavalle läheisineen.
Uudempaa tietoa 1 tyyppien painosta ei ole. On vain THL:n kaavio Suomesta kokonaisuutena. Se näyttää tältä.

Verensokerin kohoaminen rasittaa elimistöä ja johtaa lisäsairauksien kehittymiseen. Mitä pitempään henkilö on sairastanut diabetesta, sitä todennäköisemmin siihen liittyy myös lisäsairauksia.
Lihavuudessa ja 1 tyypin diabeteksessa on lukuisia samoja riskejä.
Molemmat altistavat sydän-ja verisuonitaudeille ja syöville. Tuki-ja liikuntaelinsairauksille ja suusairauksille. 1.tyypin diabeetikon munuaiset ja maksa ovat jatkuvasti seurannan alaisina, sillä diabetes on jo itsessään rasite.
Lihavuus lisää riskiä sairastua masennukseen.  Masennus taas lisää riskiä ajautua diabeteksessa tavalliseen hoitoväsymykseen.

"Yksittäisistä kuolemansyyryhmistä sepelvaltimotautiin liittyvä ylikuolleisuus oli vuosina 2004–2007 insuliininpuutosdiabetesta sairastavilla naisilla lähes 8 kertaa ja miehillä yli 4 kertaa yleisempää kuin koko väestöllä"

Näin kertoo Duodecim. Tähän ei ole aiheellista lisätä ylipainon tuomaa kuormaa. Ylipaino lisää todistettavasti merkittävästi sydänkuoleman riskiä.

Uuden Diabetes kirjan mukaan tyypin 1 diabetesta sairastavan painonhallinnassa voidaan hyödyntää samoja menetelmiä kuin muillakin.
Avainasemassa se kertoo olevan elintapamuutokset, vähäkalorinen ruokavalio ja liikunnan lisääminen.
Mietin voidaanko vähäkalorista ruokavaliota pitää hyvänä pidemmän aikavälin vaihtoehtona? On tiedossa että vähäkalorisuus johtaa helposti ahmimiseen taisteluväsymyksen astuessa kuvioon. Liikunnan lisääminen on tietysti hyvä ajatus, mutta liikunnan hyötyä painonpudotusta ajatellen, on vaikea saavuttaa ilman sitä tukevaa ruokavaliota.

Mikäli yllämainitut keinot ovat riittämättömiä, voidaan kirjan mukaan harkita ruokahalua hillitseviä lääkkeitä ja lihavuusleikkausta.

"Tyypin 1 diabetesta sairastavien painonhallintaan on toivottu apua tyypin 2 diabeteksen hoidossa käytettävistä lääkkeistä." 

Ei kerrota kuka toivoo. Olen kyllä pistänyt merkille että kakkosten lääkkeet ovat saapuneet ykköstenkin elämään.

Metformiini altistaa hiivatulehduksille ja virtsatien tulehduksille toimintaperiaatteensa vuoksi ja voi aiheuttaa B12 vitamiinin puutosta.
Hyvin yleiset haittavaikutukset ovat ripuli, oksentelu, pahoinvointi, vatsakipu ja ruokahaluttomuus.

Diabetes-kirjan ruokavalinnat-osio on 664 sivusta 11 sivua, joiden jälkeen perinteiset hiilaritaulukot kääretortuista, eri viinoista, kaljasta ja karkeista.
Täysjyväviljan ylistystä ja kehoitus syödä rypsiöljyä ja välttää kovaa rasvaa. Harhaanjohtavaa tietoa transrasvoista ja vitamiineja vähätelty 14 rivin verran.

Uusia tutkimuksia tulee ja diabeteksen hoito kulkee samaa uraa kuin 19 vuotta sitten.
Kirja esittelee myös tapoja ottaa lihavuus puheeksi vastaanotolla. Siitä kun tuntuu olevan lähes mahdoton puhua.

Meille maksetaan loputtomasti insuliinia, jotta saamme elää ilman turhia rajoituksia tavallista elämää.

Syömisten kanssa on auttamassa ravintoterapeutti lautasmallin kanssa ja juuri tällaisia kirjoja kunnioittaen.
Lihavuudesta on vaikea puhua kun diabeetikon elämä lienee jo "muutenkin haastavaa".

Minusta diabeteksen hoidossa keskitytään paljon tekemään kaikesta helpompaa tai nopeampaa, kuten verensokerin mittaamisesta. Moni on kokenut hyötyvänsä sensoroinnista.
Uudet insuliinit ovat tuoneet itsellekin valtavasti hyötyä ja helppoutta elämään.
Vika ei ole uudistuksissa, vaan vika on ihmisessä.
Saamamme helpotus on tehnyt mahdolliseksi myös sikailun. Buffet-ahmimisen, kokonaisen pizzan ja viinan juomisen aamutunneille.
Enää ei tarvitse samalla tavalla ottaa huomioon omaa sairautta. Ei enää sokerittomia karkkeja, kun voi ostaa ihan tavallisia irtokarkkeja säkillisen kuten terveetkin tekevät.
Meillä pitäisi olla diabeetikoina velvollisuus rakentaa elämäämme puitteet, jotka mahdollistavat hyvän hoidon.
Hoidon nykyinen joustavuus ei tarkoita sitä  että jos voikin pelata jääkiekkoa, että kannattaisi osallistua syömiskilpailuun.
Oma diabetes ei aina jousta. Silloin saattaa olla luopumisen hetki.

Charles Wassermanin 1967 kirjoittamassa kirjassa Insuliini, kerrotaan insuliinin kehittämisen koko kulku.
Insuliinin alkutaipaleella osa lääkäreistä oli sitä mieltä, ettei sitä tulisi antaa ihmisille, kenellä ei ole lainkaan itsehillintää.
Se kuulostaa ikävältä, mutta näen helposti ajatuksen taakse.
Lääkärille on hyvin vaivalloista pyrkiä auttamaan potilasta, kuka ei aijo itse osallistua.
Se ajatus on vahvasti läsnä tässä päivässä.

Diabetesliitto kertoo: "Tällä hetkellä alle 20 prosenttia tyypin 1 diabetesta sairastavista pääsee Käypä hoito-suosituksen hoitotavoitteeseen."
Käypä hoito-suosituksessa myös lukee etteivät hoitotulokset nykyisellään vastaa seurantaan ja hoitoon kehitetyn tekniikan antamia mahdollisuuksia.
Mitä enemmän saadaan, sitä enemmän otetaan vapauksia.

Tosin jos diabeetikon hoitoväsymyksestä ja yleisestä jaksamisesta on suositus kysyä kerran vuodessa, kuten uudessa Diabetes kirjassa sanottiin, niin eipä sitäkään voi nimetä yrittämiseksi.

Kauhistuttaa, että koko tämän 19 sairastamisvuoteni aikana ei ole tapahtunut muutosta siinä, miten 1 tyypin diabeetikon tulisi suosituksen mukaan ruokailunsa koostaa. Se on muuttunut lähinnä käytännössä vapaammaksi, mutta lautasmalli on samanlainen.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio puhuttaa ja moni on saanut siitä kestävän elämäntavan. Maailmalla se on huomattu, mutta tämä uusin Diabetes kirja mainitsee lyhyesti ettei siitä ole näyttöä.
Paino-ongelma on mittava. Muutokset jotka ovat tulleet, ovat lihavuuslääkkeet, 2 tyypin diabeteslääkkeet ja mainittakoon muutoksena vielä se, että lihavuuden puheeksiottoa käydään läpi. Että miten sen voi tehdä.

1 tyypin diabeetikoille on tullut 19 vuoden aikana paljon helpotusta. Mutta tässä on siitä toinen puoli. Voimme syödä tämän uudenlaisen ruokakulttuurin mukaisesti.
Voimme syödä kuten muutkin. Ja THL:n tilasto näyttänee miten muut sitten syövät.

"Tiedätkö, minulla oli tapana sanoa ihmisille: "Älkää syökö niin paljon tai kuolette, älkää polttako niin paljon tai kuolette, älkää raatako niin paljon tai kuolette, älkää ryypätkö niin paljon tai kuolette." Kukaan ei edes kuunnellut. Tiedätkö miksi? Koska en sanonut "Te kuolette huomenna."

-lääkäri Jules Segal, Mario Puzon kirjassa Kummisetä. 

Minun diabetespäiväni

        Jokainen diabeetikko kokee sairautensa vähän eri tavalla. 

Tässä on minun ajatuksiani ihan tavallisesta päivästä. 

         En luottaisi insuliinipumppuun enkä sensorointiin. En luota siihen, että verensokerin laskiessa liian alas, vieras ihminen tarjoaisi apua. 

En luota siihen, että päivystyksessä kukaan mittaisi sokeriani, enkä siihen, että hoitaja tietää onko verensokerimittarini lukema korkea vai matala. En luota, että kukaan tietää minun diabeteksestani mitään. 

          Luotan omaan tapaani hoitaa tätä.  Luotan kahteen insuliiniini ja hyvään, vanhaan mittariini, sekä kykyyni laskea oikea insuliinimäärä ruoka-annokselle ja tällä tavalla voin luottavaisena elää ilman että diabetes olisi painolasti. Samalla kuitenkin muistaen, että minun kannaltani on tärkeää, että insuliinia on apteekista aina saatavilla.

Päivä lähtee käyntiin sillä, että aamulla herätessä mittaan verensokerin. Se on jotakin kolmen ja viiden välistä. Kolme on vähän liian vähän. Silloin heikottaa ja väsyttää.

Ihana nälkä herättää jokaiseen aamuun. Aamupalassa on vain vähän hiilareita. Jos menen salille ja uimaan, syön niitä vähän enemmän. Verensokerin ollessa matala, lisään hiilareita aamupalaan. Esimerkiksi hedelmän.

Aamupalaan kuuluu kaksi yön yli lionnutta parapähkinää ja leipää, joka on itse tehtyä näkkäriä. Psylliumista, chian siemenistä, kuivatusta nokkosesta, hampusta, siemenistä ja rouheista.
Siinä on noin 1,3g hiilaria per leipä.
Syy tällaisen leivän käyttöön on se, että oli kyse sitten ruisleivästä, kaurapuurosta, tattarileivästä, kauraleivästä tai mistä tahansa viljasta, niin kaikki nostavat verensokeria yhtä nopeasti ja joutuisin ottamaan insuliinia joka tapauksessa paljon. Täysjyvät ja ranskanleivät ovat kaikki minun kannaltani samaa tavaraa.
Mitä vähemmän insuliinia kuluu, sen parempi.

     Aamulla pistän 16 yksikköä pitkävaikutteista Tresibaa. Tresiba pitää huolen että minussa on insuliinia taas seuraavaan aamuun asti tasaisesti. Vaikka en söisi aamujen välissä mitään, se pitää verensokerin tasaisena kun annos on oikea. Tasaista, säännöllistä syömistä ei vaadita ja välipaloja ei tarvita. Jos otan välipalan jossa on hiilihydraatteja, vaikka vain puolikkaan omenan, joutuisin  ottamaan siihen insuliinia. Miten turhaa se sitten onkaan. Oma hyvinkin vakituinen syömisrytmi vain tuntuu kaikkein miellyttävimmälle, eikä niinkään liity diabetekseen.

  Tässä on kuva yhdestä aamupalasta. En laita sitä varten ateriainsuliinia, mikäli sokeri on aika matala herätessä. Jos se on lähempänä viittä, pistän yhden tai pari yksikköä ateriainsuliini fiaspia.
Vitamiineista suurin osa menee aamulla. Maitohappoja, karnosiini, berberiini, C-vitamiini 500mg, D 100ug, kalaöljyä, ubikinoni, valkosipuli. Ne ovat minun tapani pyrkiä optimaaliseen terveyteen ja hyvinvointiin sen sijaan että tyytyisin "ihan ok" oloon. Saantisuositukset on tehty keskivertoihmisen keskinkertaiseen terveyteen. En ole keskivertoihminen, eikä keskinkertainen millään riitä. Diabetes kuluttaa ihmistä hyvin hoidettunakin. Tuotteet olen valinnut itselleni kerättyäni niistä ensin tietoa mahdollisimman laajasti. En ole tähän asti löytänyt mitään itselleni sopimatonta.
Sekoitan myös puolen litran tuopilliseen vettä ruokalusikallisen viherjauhetta ja juon jossain vaiheessa päivää. Siinä on pienessä määrässä valtavasti tärkeitä ravinteita ja mm merilevää, jossa on jodia. B-vitamiinit otan oluthiivasta.

      Syön ruuan n klo 12. Siinä on hiilihydraatteja n 20-30g, mutten kanna murhetta enemmästäkään. Vähäiset hiilihydraatit jättävät verensokerin tasaiseksi. Ei tarvitse kantaa huolta aterian jälkeisistä mittauksista. Vähäiset hiilarit tekevät minulle diabeteksen hoidosta vain niin kovin paljon yksinkertaisempaa. Usein 2-3 yksikköä fiaspia menee ruualla.

        Toinen ruoka yleensä klo 16. Monesti kesäisin smoothie päärynästä, marjoista, avokadosta, tehtynä kookosveteen tai kookoskermaan. Smoothieen hukkuu helposti myös kollageenijauhe ja magnesium.
Tuohon yllämainittuun settiin kolme yksikköä fiaspia.
Syksyllä ja talvella esimerkiksi kauden vihanneksia voissa, kookosöljyssä ja runsaissa mausteissa paistettuna.

       Iltapalaa noin klo 19. Nukkumaan mennessä mittaan sokerin ja katson että se on kutakuinkin viiden ja kahdeksan välissä. Öisin joudun heräämään mittaamaan sokerin vain erityistapauksissa, eli mahdollisesti esimerkiksi päivän pitkän liikuntasuorituksen jäljiltä. Pari lusikallista hunajaa riittää, mikäli sokeri on yöllä alhaalla. Kovin harvinaista.

       Päivän aikana mittaan verensokerin noin viisi kertaa, eikä se pääsääntöisesti tarjoa yllätyksiä. Jos elämä tarjoaa yllätyksiä, säikähdyksiä, jännittämistä, niin mittaan silloin ylimääräisiä kertoja. On todennäköistä että sokerini tekee nousun tuolloin. Korjaan yhdellä tai kahdella yksiköllä tarve vaatiessa, tilannetta haistellen.
Liikunta laskee verensokeria, joten liikkuessa mittaan välillä ja uuden insuliinin myötä olen kokeillut ateriainsuliinin pois jättämistä pitkien liikuntasuoritusten välissä syödyiltä aterioilta. Tämä on kohdallani toiminut hyvin ja näin pystyn välttelemään ylimääräisiä tankkauksia liikkuessa.

Diabeetikoiden on mahdollista saada nykyään myös verensokerin seurantaan suunniteltu FreeStyle libre, joka koostuu ihoon kiinnitettävästä sensorista ja lukijalaitteesta, jonka tilalla voi käyttää myös älypuhelinsovellusta. Kahden euron kolikon kokoinen sensori kiinnitetään asettimella esimerkiksi olkavarteen. Kun sensori on asennettu, se yhdistetään lukijalaitteen kanssa tai älypuhelimeen. Sensori mittaa päivin ja öin glukoosiarvoja kudosnesteestä ja näyttää kahdeksan tunnin glukoosihistorian. Kahden viikon välein sensori vaihdetaan uuteen.
         Minulla ei ole libreä lukuisista eri syistä. Lähinnä muiden käyttökokemusten perusteella, sekä ajatuksen että iho on jatkuvasti lävistettynä.
Libre ei ole välttämättä tarkka, liima aiheuttaa osalle ihoon jälkiä, enkä oikein ymmärrä mihin sitä tarvitsisin. Kaiken lisäksi se on ihan vaan todella epäesteettinen.

Mittaan siis sokerini sormenpäistä. Se ei satu, eikä ole mielestäni työlästä.

Tresiban pistän reiteen ja fiaspin käsivarsiin, jotta vatsa saa pitää lomaa. Myös vatsaläskistä siis imeytyy hyvin. 

       Tämä on jääkaapissa ja menee siellä aina tarpeettomana vanhaksi. Vain kerran on ollut käyttöä insuliiniannoksen oltua liian suuri. Lääkärini ei ollut järin taitava ja en ollut riittävän valveutunut kyseenalaistamaan hänen päätöksiään.
Tällöin insuliiniannoksesta pudotettiin suoraa puolet pois ammattilaisten toimesta diabeteskurssilla kauan aikaa sitten ja tasapaino löytyi.
Glukagonipistos on siis tarkoitettu tilanteisiin, joissa diabeetikon verensokeri on laskenut hyvin matalaksi ja hän on menettänyt tajuntansa. Glukagonin vaikutuksesta maksa alkaa tuottaa sokeria verenkiertoon, joten noin kymmenen minuutin kuluttua pistoksen saamisesta ihminen palaa tajuihinsa.

        Sokeria on ana matkassa siltä varalta että verensokeri tippuu esimerkiksi liikunnan yhteydessä. Diabeetikoille on suunniteltu tähän tarkoitukseen mm yhtenä vaihtoehtona nopeasti vaikuttava glukoosipastilli Siripiri. Aineina on maissi, aromit ja kovetetut kasvisrasvat, joten terveellisyys on kutakuinkin fairyn luokkaa. Siripiristä siirryin käyttämään hätätapauksissa ruokosokeria. Kotona voin ottaa hunajaa, mutta se ei ole laukussa kätevää. Siihen pyritään ettei tällaisia tarvita, mutta aina ei mene kuten strömsöössä.  

        On ollut oleellista oppia tuntemaan itsensä ja päättää opetella oman sairautensa asiantuntijaksi. 

     Olen kiitollinen diabeteksen tuomasta nöyryydestä elämää kohtaan. On ollut tärkeää oppia rakastamaan itseään paljon ja suomaan itselle elämänrytmi, joka mahdollistaa hyvän hoidon. Muokata verensokeria nostava stressi mahdollisimman vähiin. 

Minulla ei ole varaa olla jaksamatta tätä, joten on tärkeää olla valveutunut vaikeissa tilanteissa toimimaan itsensä hyväksi. Mitä ikinä se sitten vaatiikaan. 

Tämä ei ole mikään epäreilu sairaus. Emmekä saa ansiomme mukaan, vaan elämässä vain tulee vastaan kaikenlaista. 

Paljoon voimme vaikuttaa itse ja joskus on asioita, joihin emme voi. Silloin pitää hyväksyä ja mennä eteenpäin.

Mielelläni eläisin ilmankin diabetesta, mutta sellaisen asian miettiminen tai edes tähän kirjoittaminen ei ole missään määrin eteenpäin vievää ajattelua.