Diabetes, kehon vaijennettu hätähuuto

 

Maailman diabetespäivää vietetään 14.11. Tämän vuoden teema on maailmalla tyypin 2 diabeteksen ehkäisy. "Know your risk, know your response". Suomessa teemaksi on nostettu hyvinvointialueiden osuus hoidossa. 

Diabetes näkyy ympärillämme vuoden jokaisena päivänä. Tilanne ei ole vain huono vaan se on kriittinen. Hyvä asia taas on se, että moni voi löytää avun terveydenhuollon ulkopuolelta. Kirjastosta, kohtaamisista, podcasteista, vertaistuesta ja tavoittaa siten oman vahvuutensa auttaa itseään. 

Terveyden heikentyminen tuo mukanaan monia tunteita. Ehkä pelkoa, ahdistusta ja epätoivoa. Ehkä ajatuksen epäonnistumisesta. Oireet ovat viestejä keholta. Eikä kyse ole vain siitä, mitä kehossa tapahtuu fyysisesti vaan myös siitä, millaiselta elämä tuntuu tänään. Jaksanko, lepäänkö, joustanko liikaa. Pidänkö kiinni omista rajoistani ja valvonko öitä kantaen muiden taakkaa. 

Miten tämä liittyy diabetekseen? Monella tavalla hyvin oleellisesti ja kirjoitan siitä nyt. Pyrin pohtimaan diabeteksen nopean ja täysin hallitsemattoman leviämisen juuria, sekä tämän hetken haasteita. 

"Diabetesta sairastavien määrä maailmalla yli kaksinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä, ennustaa tuore Lancet-lehdessä julkaistu tutkimus. Asiantuntijoiden mukaan tapausten määrän kasvua pahentavat rakenteellinen rasismi ja maiden välinen epätasa-arvo." (Mtv3 23.6.2023)

"Suomessa on väkilukuun suhteutettuna enemmän diabetesta sairastavia henkilöitä kuin muissa korkean elintason omaavissa Euroopan maissa ja sairastavuus edelleen yleistyy tulevina vuosina." (Diabetes.fi 27.6.2023)

Lähden ruohonjuuritasolta, sillä huonovointisuutta on kovin paljon ja ongelmat ovat jotain ihan muuta kuin tuo mainittu rakenteellinen rasismi. Lehtiotsikot kuuluttavat hädästä ja hätä meissä monesti asuukin. Uskon että hätä näkyy muun muassa ylensyömisenä, voimakkaana matala-asteisena tulehduksena ja kroonisena stressinä, jotka tässä nyt nostan esiin diabeteksen yleistymiseen vaikuttavina tekijöinä voimakkaasti prosessoidun ruuan ja liikkumattomuuden lisäksi. Myös dysbioosilla on kasvavasti hyvin merkittävä rooli.

Hädän tapa näyttäytyä on moninainen. Jokin on vialla. Ei saa unta, vatsa on omituinen, on särkyjä, hermostuu pienestä, itkettää, väsyttää, aivot ovat sumuiset, tuntuu tyhjältä, sairastaa paljon ja sata muuta asiaa. Flunssan sairastamista useita kertoja vuodessa pidetään jotenkin tavallisena asiana. Erinäisiin oireisiin lehdet ehdottavat menopaussia tai raudan puutosta. Hyvin samanlaisia tuntemuksia. Kerran viikossa media kirjoittaa "näistä oireista heti lääkäriin". Olemme siirtyneet voimakkaaseen ylilääkintään ja erityisesti ylidiagnosointiin, joka tuo hyvin voimakkaan, tarpeettoman kuorman lisäämään sisällä asuvaa hätää. 

Ihmiset voivat sallia itsensä lääkittäviksi tukahduttamalla kehon viestit, eli poistamalla oireet. On tärkeää saada nopea helpotus ja pysyä työssä. Ei olekaan niin helppoa kysyä miten minä voin? Miksi ei sovi jäädä lepäämään ilman sopivaa diagnoosia. 

Pyrimme ehkä hakemaan apua samaa tuttua reittiä käyttäen, sillä se tuntuu turvalliselta. Turvan kaipuu johdattaa lääkärin luokse. Nyt terveydenhuollon rattaat ovat pahasti jumissa ja jäämme matkan varrelle peloissamme, uskaltamatta valita uutta reittiä. Voi olla vaikeuksia luottaa itseensä. 

Etsimme lääkäristä tulkkia mielemme ja kehomme välille. Meille on saatettu jopa antaa käsitys, että kehossa on jokin vika, kun se kommunikoi. Sen sanotaan oireilevan. 
Meitä ei ehkä ole osattu ohjata kuuntelemaan itseämme. Se on harmillista. Olemme tulleeet riippuvaisiksi lääkäreistä ja tietynlaista apua saadakseen täytyy saada ensin diagnoosi. 

Tyhjyys ja yhteyden katkeaminen johdattaa pahoinvointiin. Yhteyden katkeaminen itseemme ja muihin ihmisiin. Myös luontoon, jossa juuremme ovat. Syömme suruumme, mutta myös iloomme. Ruuasta on tullut yhä enemmän jopa juhlien keskipiste.

Ruoka voi toimia turvana ja lohtuna, tai tuoda rauhoittumisen hetken. Vastaavasti se voi myös tuoda ahdistuneen olon, jos hätä haittaa ruuan vastaanottoa ja pilkkoutumista. Olemme syöneet koko ikämme ja ruokaan liittyy paljon tunteita. Vatsamme on hyvin tarkkaavainen elin ja  se on vagus hermon kautta yhteydessä koko kehoomme. 

Voimme kokea ahdistusta ja uupumusta liiallisesta ulkoisesta tai sisäisestä metelistä, joka kasaantuu kehoon pääsemättä purkautumaan. 

Ihmiset voivat tehdä töitä sairaina ja huonosti nukkuneina. Laiskuuden kun katsotaan olevan pahe ja ahkeruus on hyve. Kulttuurimme ohjaa suorittamaan jotta voisimme olla arvokkaita yksilöitä. Nyt kun työmarkkinat ovat pahasti rikki, ovat vaikutuksetkin suuret. Kiire voi olla kokemus tärkeydestä. Pyrkimys olla riittävä.  Syyskuussa uutisoitiin, että työssä uupuminen uhkaa joka neljättä työntekijää.

Pahoinpitelemme monesti itseämme vaikka yritämme saavuttaa jotain joka paikkaisi omassa mielessä olevia reikiä. Toffee tuntuu ihan hyvältä rakennusaineelta ja jäätelö valuu sujuvasti täyttämään välejä. Hetken on hyvä olla. Kylläisyys tuntuu vähän kuin onnellisuudelta. On seesteistä.

Ruoka voi olla palkinto. Suklaa voi olla "ansaittu." Itselleen voi suoda pohjattoman säkillisen erilaisia palkintoja ja lohtua. Elimistö ei kestä, eikä kohonnut verensokeri ilmoittele itsestään. Vain diabeetikoilla on mittari, jolla voi seurata pizzan jälkeistä epätoivoista näytelmää kehossa tuntien ajan. Verensokerin kohoamisesta voi valehdella itselleen lähes loputtomasti. Sehän on kuitenkin vielä viitearvoissa, tai kohonnut arvo johtuu ehkä eilisestä munkista. Lääkärille valehtelu on yhdentekevää, mutta itselleen tulisi olla rehellinen. Mikä on tärkeämpää kuin kysyä mitä minulle kuuluu tänään?

Vaikka elimistö ei kestä ruokapalkintoja, nälkä aktivoituu yhä uudelleen useita kertoja päivässä. Vuoden jokaisena päivänä. Mikä voisi olla enää helpommin myytävissä meille kuin ruoka? Ihmisen makuaisti on huijattavissa. Meille voidaan myydä ruuan kaltaisia tuotteita. Kaikenlaisia kumimaisia papanoita joissa on kirjoitettuna sanat kuten "runsaasti proteiinia" ja 18 eri koodia. Vatsa pohtii mitä sille tehdään.

Ruoka on hengen ravinto ja elinvoimamme polttoaine. Se on myös valjastettu himojen ja ahneuden sammuttajaksi, jotka se taas uudelleen käynnistää. Keinomakeutteet ovat sentään nousseet negatiivisessa valossa esille tänä vuonna. Se on edistystä. Se että jotakin voi myydä kaupassa, ei tarkoita että se olisi syötäväksi kelpaavaa. Se ei vain aiheuta välitöntä vaaraa. Lukuisilla elintarvikkeiden kaltaisilla tuotteilla on epäsuotuisia vaikutuksia suoliston mikrobiomiin, mutta asiasta ei tarvitse mainita. "Asiaa tulee tutkia lisää. " Tulehdukselliset suolistotaudit ovat lisääntyneet länsimaissa valtavalla vauhdilla.

Suolisto mikrobeineen vaikuttaa ihmisen tunnetiloihin, kipuherkkyyteen, päätöksiin ja sosiaalisuuteen. On siis hyvin oleellista mitä suolistoon päätyy ja mitä puuttuu. Olen kirjoittanut suoliston ja tunteiden yhteydestä aikaisemmin.

Myös erilaiset hormonit vaikuttavat meissä jatkuvasti voimakkaasti. Jo huonosti nukuttu yö vaikuttaa suoraan greliiniin ja leptiiniin, jotka ovat oleelliset hormonit kylläisyyden kannalta. Me nukumme yhä huonommin ja kärsimme univajeesta. Tilastollisesti jo hyvinkin merkittävästi. Palautumaton keho ilmentää hätää ja huutaa ruokaa. Herkuttelu, ylensyönti ja laiskottelu on nostettu yleisesti hyväksyttäviksi. Foodorakin sanoo "koska minä haluan", joten ruuan merkitys on toisinaan mennyt rikki. 

Meidän tulisi olla yhteydessä kehoomme vastaanottaaksemme sen viestejä. Tunnistaa nälkä ja sen voimakkuus ja tunnistaa mitä se on vailla. Keho ja mieli taas eivät voi toimia kunnolla ilman oikeita ravinteita, eli hyvää ruokaa. Ei riitä enää puoli kiloa kasviksia päivässä. Ravittu keho korjaa tehokkaasti itseään. Huonosti ravittu koittaa pysyä hengissä. Syntyy sairauksia. Tulee piste, jossa kehoon tulee kuormaa niin paljon, ettei se selviä taakasta. On meidän omalla vastuullamme säädellä tätä taakkaa. Aliravittu keho toimii vajaasti ja kyse on tässä hetkessä lähinnä ruuan laadusta eikä määrästä. Kyse on myös vatsan kunnosta. Pystyykö se hoitamaan tehtävänsä ja imeytyvätkö ravinteet. Telkkarissa riittää närästyslääke mainoksia. Mitä siitä pitäisi ajatella. Lisäksi yleisesti närästyksen hoitoon liittyvissä ohjeissa käsketään välttää paprikaa ja tulisia ruokia, sekä nostaa sängyn päätyä. Se on yhtä tehokasta kuin Suomen teiden kunnossapito, jos juurisyyhyn ei puututa. Moni elää jatkuvassa happosalpaajakierteessä. Yli miljoona suomalaista kärsii kroonisista ruuansulatusvaivoista joille ei löydy selitystä. Vatsan viesti jää kuulematta. Sen täytyy sulatella samalla kertaa ehkä vihaa, ärsyynnystä, hätää ja pizzaa. 

Lehdet viljelevät jatkuvasti korulauseita, kuten että tavallisesta ruuasta saa tarvittavat vitamiinit tai että tasapainoinen ruokavalio riittää perusterveelle ihmiselle vitamiinien saantiin. Kuka on perusterve? 

Paljon puhuttaa myös siirtymä erilaisten ns ultraprosessoitujen elintarvikkeiden käyttöön. Sanotaan että jos emme itse tunnista aineita joita syömme, miten kehokaan voi niitä tunnistaa. Ihmiset syövät kaikenlaisia kummallisia kemiallisia sekoituksia joita myyvät marketit, sekä toki myös apteekit. Ne ovat iso rasite vatsan lisäksi maksalle, munuaisille ja suolistolle.  

Eurooppa on tulossa vauhdilla Amerikan perässä ultraprosessoitujen ruokien kulutuksessa.

Tämä siirtymä ultraprosessoituihin ruokiin on äärimmäisen globaali ja aggressiivinen. Uskon sen olevan merkittävässä roolissa diabeteksen kasvussa. Rahat ultraprosessoitujen tuotteiden myynnissä ovat niin valtavat, että asian suuntaa lienee myöhäistä kääntää. Foodora ja Wolt voinee tuoda ovelle vaikka friteerattuja mars-patukoita. Makuaistimme voidaan viedä pisteeseen, jossa hyväksymme syövämme pelkkiä koodeja. Myös viralliset tahot ohjaavat erilaisten prosessoitujen kasvisvalmisteiden pariin vetoamalla maapallon pelastamiseen. Kauramaito nostaa verensokeria kuin coca-cola. Pavut taas ovat monelle erittäin hankalia sulattaa aiheuttaen vatsavaivoja. 

On erilaisia tapoja syödä. Ei yhtä oikeaa tapaa. Suolisto voi oireilla stressaantuneena monesta asiasta ja taas toiste olla oireeton. Jokin ruoka-aine saattaa sopia sinne taas hyvin, kunhan tasapaino on ensin saavutettu ja hätätila sammutettu. 

Kehoa ei voi kohdella huonosti ilman että siitä joutuu maksamaan hintaa. Insuliiniresistenssi on vain yksi merkki jonka tulisi pysäyttää miettimään suuntaa ja omaa vointia. 

Pohjoismaissa sairastuvuus tyypin 1 diabetekseen on korkeinta maailmassa. Mainittakoon myös että karkeasti diabeetikkojen määrässä jako on 90% tyyppiä 2 ja 10% tyyppiä 1.

Näiden faktojen tiimoilta toivoisin, että uudempaa tietoa päivittyisi nopeammin hoitosuosituksiin ja nuo tahmaiset hoitopolut voitaisiin siivota leivänmuruista. Kymmenien vuosien paatos täysjyvästä ja margariinista ei ole tätä päivää. 

 

Tunsin itse hukkuvani sairaalassa saamiini ohjeisiin diabeteksen hoidosta ja myöhemmin moitteisiin epäonnistumisesta. Ei minulla ollut mahdollisuuksia onnistua. Söin kahden tunnin välein jotain, kun niin oli ehdotettu. insuliinimääräni olivat valtavia. En saanut oikeanlaista tukea. Oli melkoista vuoristorataa vailla kuskia.

Vuonna 2011 otin ohjat omiin käsiini. Sain tätä kautta ennen kaikkea voimaa siitä, että pystyin itse vaikuttamaan diabeteksen kulkuun. Voisin sanoa että pääsin eroon lääkäririippuvuudesta. Tästä muodostui merkittävä käännekohta elämässäni. 

Meillä diabeetikoilla on hyvät vertaistukiverkostot ja diabeteksesta on saatavilla uusinta tietoa juuri tätä kautta. Terveydenhuollon kautta saatu tieto on ollut toisinaan jopa vanhaa. On tärkeää tietää itse ja ryhtyä oman itsensä asiantuntijaksi. 

Mitä uutta siis diabetesrintamalla?

Jää nähtäväksi, mitä apua on tulossa ruohonjuuritasolle jossa ollaan vajaalla esimerkiksi kuuntelijasta, empatiasta, työntekijöistä ja jaksamisesta. Valtava määrä ihmisiä elää korkean verensokerin kanssa tietämättään. Niin sanotun "esidiabeteksen" kanssa. Tarvitaan lääkäriä jotta saa diagnoosin ja lääkäri kertoo että täytyy ryhdistäytyä. Lääkäri sitten tietää kun raja ylittyy. Tämä ei ole vastuun ottamista itsestä. Keho nääntyy, askel hidastuu ja mieli väsyy, jos jäädään odottamaan lääkäriä ja diagnoosia, jonka peili ja mittanauha jo kertovat. 

Yhä useampi kokee tarvetta laihdutuslääkkeille ja avulle verensokerin hallintaan. Apua pärjäämisessä soisi, mutta kasvu on niin massiivista, ettei terveydenhuoltojärjestelmä ole pystynyt selviämään. Olisi optimaalista päästä esimerkiksi ravintoterapeutille, mutta se on käytännössä maksettava itse. Kirjasto taas on auki kaikille. 

"Yli puoleen diabeteksen aiheuttamista kuolemista ja vammautumisista on yhdistetty korkea painoindeksi, joka taas viittaa osaltaan ylipainoon. Muita riskitekijöitä olivat ihmisten ruokavalio, liikunta, tupakointi ja alkoholi." (Duodecim 10.1.2023)

Duodecim uutisoi 10.1.2023 että tyypin 2 diabetes on yleistynyt lapsilla ja nuorilla ja yli 200 maata kattavan selvityksen perusteella muutos on ollut huomattava ja se johtuu pitkälti lihavuuden yleistymisestä. Tämä ei ole ulkonäköasia, vaan tämä on terveysasia. Lasten ja nuorten kunto on nyt huonoin 50-vuotisen mittaushistorian aikana.

Silti sähköpotkulaudat ovat vielä katukuvassa. Vai kenties juuri siksi ne ylipäänsä ovat että ihmiset pääsisivät vielä kohteisiin. Aikuiset eivät yllä 10 000 askeleeseen päivässä. Tunnen kollektiivisen silmien sulkemisen. Älä puhu, älä näe. Tästä puhuminen on ilkeää. Yhä suuremmat miljoonat valuvat sairauden hoitoon, johon voisi vaikuttaa niin valtavasti itse. Ilman lääkkeitä.

Luin Euroopan parlamentin päätöslauselman 23. marraskuuta 2022 diabeteksen ennaltaehkäisystä, hallinnasta ja paremmasta hoidosta EU:ssa. Siinä oli 36 kohtaa erinäisiä ajatuksia koskien tasavertaisuutta, ohjausta, tiedon keruuta, valistusta ja maito-ohjelman pyörittämistä kouluissa. Voisin sanoa että olen pettynyt, mutta ymmärrän että olemme EU:n silmissä karjaa emmekä ihmisiä.

Asioiden ei tarvitsisi olla näin. Joka vuosi hiukan huonommin. Ihminen ei ole sopeutunut elämään, jossa syödään ja sometetaan, vaan sillä on luontainen tarve liikkua. On syytä tutkia, miten kauas luonnosta joutuu ja olisiko aika palata juurilleen. 

Jatkuva mukavuuden tavoittelu ei ole tervettä. Se pysähdyttää ja ruostuttaa. Jos emme haasta itseämme, menetämme kykyämme sietää muutoksia ja kestää kuormitusta. 

Haluan kannustaa ihmisiä pääsemään irti lääkäririippuvuudesta. Tutustumaan omiin asioihin. Mittauttamaan labrassa tarvittavat kokeet mitä yhteiskunta ei maksa. Irrottamaan diagnoosien tuomasta leimasta. Medikalisaatio tuo yhä lisää sairaudentuntoa meihin keksimällä diagnoosin jokaisesta ihmisen tavasta reagoida. Kuin meillä olisi aina jokin häiriötila joka tarvitsee poistaa. Tämä on sitä irrallaan oloa itsestä. Miten voimme luottaa lääkäriin, jonka tapaamme ensimmäistä kertaa, mutta emme kuule kehon huutoa joka anelee lepoa tai suunnan muutosta.

Väsymys on viesti, kipu on viesti, paniikki on viesti. Emme me voi uskoa että keho kaikkien vuosien jälkeen toimisi aina vain väärin. Pitää pysähtyä kuulemaan viesti ja ottaa ohjat omiin käsiin.