Hoitovelka itseä kohtaan

Koittaa taas maailman diabetespäivä. Mulla on ollut tapana kirjoittaa aina silloin jotain kaunista diabeteksesta. Teemana on tänä vuonna "Mihin diabeteshoitajani katosi?" -viitaten hoitovelkaan. Minusta on kuitenkin oleellista huomioida että jo 2019 diabetesbarometrin tuloksissa diabeetikoiden tukea pidettiin riittämättömänä ja osa diabeetikoista ei tavannut hoitajaa lainkaan. 

Maailman diabetespäivän tunnuksena on sininen ranneke. Sen on tarkoitus tuoda "positiivista tietoisuutta" diabetekseen liittyen. 

En itse käytä sinistä nauhaa ranteessa. Joka vuosi pohditaan samaa asiaa, eli sitä että ihmiset eivät tunne riittävän hyvin erikseen ykköstyypin ja kakkostyypin diabetesta, saati muita diabetesmuotoja ja hyi niitä, jotka puhuvat pelkästä diabeteksesta. Itse on hyvä tietää mitä diabetesta sairastaa ja jos joku sanoo että olen syönyt liikaa karkkia ja saanut siitä diabeteksen, niin ei se haittaa. Meidän tulee itse olla vain oman diabeteksemme asiantuntijoita ja karkkia ei kannata syödä. Siitä voi saada diabeteksen. 

Toivoisin että tietoisuutta diabeteksesta toisi kuitenkin tänään se asia, että terveydenhuolto on jo todella kuormittunut. En itsekään saanut hetki sitten käyntiaikaa, enkä soittoaikaa kenellekään. Kehoitettiin menemään päivystykseen. Ja kaikki tekivät kyllä parhaansa. Heillä ei vain ollut antaa enempää. 

Diabeetikkojen määrä kasvaa joka vuosi. Ylipainoisten määrä kasvaa tasaisesti joka vuosi. En usko hetkeäkään että tulee olemaan enää henkilökohtaista apua sitä tarvitseville, ilman että kustantaa sitä itse. Ravitsemusterapeutille on hyvin vaikea enää päästä ja psykologin jutuille vielä vaikeampaa. 

Ei toki sopisi sanoa että potilaita on liikaa. Kuuluisi sanoa että lääkäreitä ja diabeteshoitajia on liian vähän, mutta otan riskin sanoessani että diabeetikkoja on Suomessa liikaa. Viemme kuitenkin merkittävän lohkon terveydenhuollon budjetista. Toisaalta tämä kasvu on pysyvä tila, joten on toivottavaa että diabeteshoitajia saadaan lisää. Osa ongelmaa lienee myös se, että osa hoitajista joutuu itse maksamaan kouluttautumisensa diabeteksen pariin. Se ei ole kannustavaa. 

 "Vain joka neljäs 30-vuotias suomalainen on enää normaalipainoinen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos" (HS 25.9.2019) 

"Terveyskylän määritelmän mukaan rasvamaksa on miltei kaikilla lihavilla ja valtaosalla tyypin 2 diabetesta sairastavista." (IS 16.12.2019) 

"Munuaisvaivat ovat lisääntyneet Suomessa. Merkittävä tekijä kehityksen taustalla on tyypin 2 diabeteksen yleistyminen." (IS 8.3.2021) 

"Jopa kymmenesosalla suomalaisista on arvioiden mukaan jonkinasteinen munuaisten vajaatoiminta, kertoo Munuais- ja maksaliitto. Diabetesta tai verenpainetautia sairastavilla munuaisten vajaatoiminta on vielä yleisempää." ( IS 8.3.2021) 

"Alakouluikäisistä pojista 30 prosenttia oli viime vuonna ylipainoisia tai lihavia, kun vastaava osuus vuonna 2017 oli 26 prosenttia." (Alma talent 29.10.21) 

Suotta on siis yhtä virusta syyttää hoitovelan syntymisestä. Nyt tulee kohdattavaksi seuraukset merkittävästä kasvusta. Ongelma on kasvanut hyvin tasaisesti ja virus oli vain tippa täyteen lasiin. 

Ääneen ei sovi sanoa, miten paljon nuo yllä olevissa lainauksissa mainitut asiat asettavat ihmisiä monella tapaa nyt riskiryhmään. Ja millaisen määrän ihmisiä! 

Joka vuosi lehdissä kerrotaan miten paljon diabeetikkojen määrä on kasvanut. Samoin ylipainoisten määrä. Myös rasvamaksaisten määrä ja että moniko heistä on ilman diagnoosia tällaisen hiljaa kytevän ongelman kanssa. Onko medikalisaatio luonut ongelman, että vasta lääkäri voi kertoa että kärsin matala-asteisesta tulehduksesta ja että maksani on rasvoittunut. 

Tietysti tarvitsemme joskus lääkäriä, hoitajaa ja tutkimuksia. Niiden tulisi kuitenkin olla vain pohja sille, että jaksamme tehdä itse parhaamme 24/7. Näen juuri diabeteshoitajan saatavuuden olevan oleellinen. Ihminen on kokonaisuus ja kun elämä kolhii, niin se saattaa monella heijastua oman sairauden hoitoon tai hoitamattomuuteen. Nyt diabeteshoitajan saatavuus voi olla entisestään heikentymässä kaikilta. 

 Uusimmassa Diabetes-lehdessä kerrotaan diabeteshoitajilta viestiä, että heidän työaikaansa diabetesta sairastavien parissa on vähennetty ja että tämä koskee eniten perusterveydenhuoltoa. 

Olemme tottuneet nopeaan ja halpaan huoltoon. Meillähän on oikeus siihen. Sitä kuitenkin riittää vain niin kauan kuin rahaa ja resursseja riittää. Ne loppuvat tai ovat jo loppuneet. 

WHO pyrkii siihen, että lihavuuden ja kakkostyypin diabeteksen lisääntyminen pysähtyvät vuoteen 2025 mennessä. THL on jo ilmoittanut että siihen ei pystytä. Kasvua diabeetikoiden määrässä on maailmanlaajuisesti vuodesta 2019 16%, joista 90% kakkostyyppejä. 

Kuvittelin itse sairastuttuani, että jalkojen amputaatiot liittyvät johonkin vanhaan aikaan, kun hoito ei vielä ollut näin modernia. On hurjaa todeta että ne ovat yleistyneet. Diabetesbarometrin mukaan jalkojen hoitoon kaivattiin apua ja tietoa kaikkein eniten (kakkostyypit). Ykköstyypeilläkin jalkojen hoitoon toivottava apu oli sijalla kaksi, kun ykkösenä oli tarve saada apua jaksamiseen ja mielialaan. 

Jalkojen ongelmat heijastuvat nopeasti ennenkaikkea liikkumiseen ja oleellisin apu olisi ennakoiva, eli hyvä sokeritasapaino. Jalkoja tulisi hoitaa sisältäpäin, sillä kun ollaan pisteessä, että tulee neuropatiaa, on vaikea auttaa. Siihen kun ei auta pohjalliset, jumppa tai bepanthen. 

Koen että pahin hoitovelka on velka itseämme kohtaan. Keho joka on täytetty väärällä polttoaineella ja mieli, jota ei olla pysähdytty kuuntelemaan. 

Tämä on tosi raakaa sikseen että jo lyhytkin uupumus omaan hoitamiseen voi jollain jo aiheuttaa pysyviä vaurioita munuaisiin. Siksi toivoisin että he saisivat apua, ketkä eivät omillaan enää jaksa. 

En sano koskaan ääneen että minua pelottaisi diabeteksen tuomat vauriot, mutta minua todella pelottaa. Pelottaa niin paljon, että se pitää ruodussa joka päivä. Tällä tavoin pelko on olemassa, muttei hallitse mieltä. Terveys on toffeeta rakkaampaa. Minua kiukuttaa kun nöyryydestä luovutaan ja kuvitellaan että kaiken voi saada. 

Kaikkien on hyvä harjoittaa arjessaan positiivista ajattelua. Se on henkilökohtaisella tasolla hyödyllistä. Tätä sairaudenhoitoa taas ei voi korjata toteuttamalla samaa systeemiä kuin tähänkin asti, sillä jälki siitä näkyy nyt tässä. 

#worlddiabetesday #WDD #diabetespäivä #diabetes #VHH #lowcarb #siniranne #candykills 

Kaikilla on varaa uhkapelata

 

 Ruuhkassa katson jalkakäytävillä säännöllisin välein makaavia sähköpotkulautoja. Jossain on kolmekin läjässä ja ne saavat vain maata siellä. Niistä tuli normaali osa katukuvaa. Ihminen on menettämässä haluaan liikkua kävellen taikka järjestämään aikaa kävelläkseen päivän mittaan paikasta toiseen. Liikkumattomuus näkyy massiivisena ongelmana tilastoissa, terveydenhuollossa ja katukuvassa. Keksimme uusia tapoja olla rasittamatta itseämme ja pyrimme voittamaan aikaa, jota ei kuitenkaan kerry sen enempää. Humalaiset opiskelijat saivat uuden lelun. Se ei tullut minkään tilalle, vaan kaiken lisäksi.

Maailma menee kiihkeästi eteenpäin korjaamatta vanhoja virheitä ja luomalla uutta toimivaa ja toimimatonta tekniikkaa ja toimintamalleja. Olisi häpeällistä ottaa kehityksessä takapakkia tai todeta että toimivaa ei kannata koittaa rakentaa uusiksi. 

Jokainen työajanseurantaohjelma on ollut edellistä huonompi. Pankissa ei voi enää hoitaa asioita kuin tiettynä aikana. Erinäisistä asiakaspalveluista ei saa ketään kiinni. Juttele botille. 

Ei tässä hetkessä ole ajatuskaan rakentaa mitään kestävää tai pysyvää. Vähemmän mitään konkreettista. Teitä tosin voidaan rakentaa ja korjata miljoonilla, vaikka kaikkialle pääsee jo. Sitten sinne pääsee nopeammin. Kaikki on pelkkää velkaa, mutta rahaa aina vain on. 

Voidaan luoda yhdistyksiä ja kalliita hankkeita. Aina ei tiedä mitä ne saavat aikaan, eikä toisaalta tarvitsekaan saada. Ne ovat työtä työn vuoksi. Tällaisilla on kaikilla sitten joku nimi joka on lyhennetty jostain kauniista ajatuksesta. Loputtomasti kahvitteluja, virkistäytymistä, ruokaa, tapaamisia, kilometrikorvauksia, flow-fiilistä, hyvää pöhinää, teemoja, tempauksia ja yhteisiä T-paitoja. 

Työtä pitää keksiä. Sitä on enää niin vähän. Tehtävää työtä olisi paljon esimerkiksi sairaiden ihmisten kanssa, mutta se ei ole houkuttelevaa työtä. Olisikohan jonkun asian aika muuttua, että se työ olisi vähän helpompi valita. 

Joka päivä menee konkurssiin joku firma, jonka toimenkuvaa on vaikea käsittää. Se ei vain aukea, kaikista englannista johdetuista sanoista huolimatta, tai niistä johtuen. Myydään kehityspalvelua, ilman että firman nettisivutkaan avaavat mitä on tarkoitus kehittää. Firmaa, itseäni, henkilöstöä? 

Meitä kuitenkin kannustetaan luomaan jotain omaa ja toteuttamaan omaa unelmaamme. Kannatti tai ei, niin kaikki voivat yrittää. Kuka haluaisi tehdä vaatimatonta tavallista duunia vähän matalammalla palkalla, kun voi seurata unelmiaan. Kai vain suuressa vauraudessa voi toimia näin. Voiko se olla kestävää, jos pysyvää ei rakenneta ja viihteen ympärillä pyörii yhä enemmän rahaa. Kulkutautikin on niin musta joutsen, että kuka siihen voisi rahallisesti tai muutoinkaan varautua? Rahat ovat sijoitettuna kaikenlaiseen keijupölyyn. 

Ihmiset ovat niin riippuvaisia televisiosta, että sieltä voi lähettää joka päivä samat ohjelmat ja mainokset. Ihmiset katsovat Netflixiä ja sellaisia. HD-kuva on ihan erilainen ja sillä on merkitystä. Kaikilla on mahdollisuus isoon telkkariin. Osareilla voi ostaa mitä vain. Jokaisella perheessä voi olla oma telkkari. Uuden voi ostaa kun vanha alkaa harmittaa. Tai se kannattaa ostaa koska on black fridayssa halpa. 

Robotti leikkaa nurmikon, koska sitä on niin paljon leikattavaksi. Naapuri kyttää jos jonkun ruoho on liian pitkää. Pihan ulkonäöllä voi kertoa statuksestaan, vaikkei siellä koskaan aikaa viettäisikään.

Saaria rakennetaan täyteen. Ei mökkejä, mutta lasipalatseja. Kallio on kaivettu esille ja peitetty taas nurmikolla. Laiturissa on vene, vesijetti ja puhallettavia leluja. Muovinen joutsen on kätevä, etteivät tule pesimään siihen rantaan nuo paskovat terroristit. Tilaa voi antaa vain tietynlaiselle luonnolle. Sellaiselle jonka voi valjastaa ja jota voi hallita. 

Veneillessä ei niin tarvitse osata sääntöjä. Pääasia että moottori on tehokas ja vauhtia sen verran että pääsee rannasta metsään asti. Pääsee lehteen. 

Yltäkylläisyydestä on tullut välttämättömyys. Tavaroista on tullut jumala ja tyhjän sielun täyte. Kansalaiset voivat kerskailla tavaroillaan, kuten ennen tekivät vain kuninkaat. Nyt kaikkien tulee saada olla rikkaita ja esitellä elintasoaan suuressa kilpailussa. Enää ei tarvitse odottaa. Kaiken voi saada nopeasti. 

Pidämme kuvitteellisen todellisuuden rattaita pyörimässä ja samalla hukumme tavaraan. 

Tavarat vanhenevat hetkessä ja niihin kyllästytään. Uutta tavaraa lahjoitetaan pois. On kiva saada uutta. Weber Genesis grilli maksaa 859 euroa. Kyllä siinä pallogrillit häpeää. Maistuu lihakin erilaiselta. Tai kasvisproteiinivalmisteen voi kääriä folioon jos on sellainen luonnon ystävä. 

Mökille mukaan ämpärillinen keksejä Lidlistä. Sellaiset missä ei ole mitään täytettä, menee ehkä koiralle. Huono ruoka on niin halpaa, että sitä voi ostaa monta kärryllistä ja kohauttaa harteita hävikille. Silakka loppuu, mutta kolme lihapakettia saa kahden hinnalla. Ihminen ei murehdi etukäteen silakan loppumista. Murhe tulee vasta kun se loppuu. Minullekin, vaikken syö silakoita. 

Kaikkea on niin paljon, että on varaa uhkapelata kaupassa tai osakemarkkinoilla. Jos riittävän moni vain jaksaa uskoa, kaikki menee varmasti hyvin. Ihan kuin nöyryyttä pidettäisiin heikkoutena. Mihin täällä kaikkien tulisi niin kovasti pyrkiä?

Ihminen kärsii kun sillä ei ole oikeaa tekemistä. Silti mennään kohti aikaa jossa on yhä vähemmän tekemistä ja yhä enemmän kertakäyttöistä viihdettä joka tyhjentää sielua. 

Emme tarvinneet kuin ajatuksen ja vessapaperi loppuu kaupoista. Siitä koitui kummallisen paljon murhetta. Entä sitten kun se silakka loppuu? Entä sitten jos vessapaperin hinta kuusinkertaistuu? Meitä varjelee usko sivistyksestä ja solidaarisuudesta. Meitä varjelee usko että moraali on tehnyt samanlaisen harppauksen kuin kykymme rakentaa asumuksia ja teitä. 

" Mitä vähemmän ihmiset kokevat puutetta, sitä enemmän on sähkeitä, kirjoja, papereita ja päiväkirjoja, sitä moninaisemmin keinoin epäjohdonmukaiset valheet ja hurskastelut leviävät ja sitä riitaisammiksi ja täten onnettomammiksi ihmiset muuttuvat, ja juuri näin näemmekin parhaillaan tapahtuvan." 

Tolstoi 1894