"Tällä hetkellä alle 20 prosenttia tyypin 1 diabetesta sairastavista pääsee Käypä hoito-suosituksen hoitotavoitteeseen."
Käypä hoito-suosituksessa lukee etteivät hoitotulokset nykyisellään vastaa seurantaan ja hoitoon kehitetyn tekniikan antamia mahdollisuuksia.
Sir Frederick Banting kääntyisi haudassaan, jos näkisi miten me elämme ja syömme.
Hän toi meille insuliinin, mutta me keksimmekin kymmeniä uusia tapoja kuolla diabetekseen.
Eletään tekniikan aikaa ja on kuitenkin valitettavasti kyse siitä että ihmiset eivät panosta itseensä tarpeeksi. Eivät halua luopua oikeastaan mistään. Nykyaikainen "ihan tavallinen" elämäntyyli ei kestä diabetesta. Hoitoväsymys on muotisana.
Jos ei luovu stressistä, ajanpuutteesta, ei järjestä aikaa nukkua. Syö tämän ajan mukaisesti, ylisuorittaa ja syyttää elämää vääryyksistä niin ollaan juuri tässä.
Tämän asenteen edessä on lääkäri voimaton!
Meillä on loistavat insuliinit ja mahdollisuudet hyvään omaseurantaan. Meiltä puuttuu nöyryys ja elämänhallinta. Emme halua luopua stressiä tuottavista asioista tai edes ruokavaliosta mikäli se tuottaa ongelmaa. Elämänmuutokset nimetään valtaviksi haasteiksi. Diabeteksen hoito on muuttunut koko ajan helpommaksi ja murheet vain kasvavat suuremmiksi. Meitä muistutetaan jatkuvasti että emme saa jäädä yksin sairautemme kanssa. Muistutetaan että arjessa jaksaminen on haastavaa. Painonhallinta on vaikeaa. Omaa osuuttamme diabeteksen hoidossa vähätellään lehtien artikkeleissa, vaikka oma osuutemme juuri on kaiken avain. Tällainen taputtelu-kulttuuri auttaa ihmisiä uhriutumaan. Jokainen elämäntilanne tuo aina jonkun haasteen. Se on ihan tavallista elämää. Se että koira kuolee, on ihan tavallista elämää. Milloin ihmisestä tuli näin sopeutumaton?
Ei voi elämältä odottaa, että se tarjoaa aina hyviä vaihtoehtoja. Äärimmäisen uupuneena voi joutua valitsemaan paskoista valinnoista se vähiten paska. Ei ole varaa jäädä odottamaan parempien vaihtoehtojen ilmaantumista.
Kamalimpia oppeja tässä ajassa on se, että älä tee mitään sellaista mistä sinulle voi tulla paha mieli.
Ihan kuin elämä koostuisi pelkästä ilosta ja rakkaudesta.
Menetyksessä vellominen sitoo ihmisen alakuloon.
Tekniikka ei ole avain tähän. Tuloillaan oleva diabetes-rokotekaan ei pelasta ihmismieltä, joka on niin rikki ettei se laita tikkua ristiin selviytyäkseen.
Valitettavasti näen mitä tälle sairaudelle tänä päivänä kuuluu. En valehtele kun sanon että tilanne on mielestäni kamala. Tämä aika ei kuitenkaan ole sellainen aika, jossa ketään voitaisiin kehottaa ryhdistäytymään.
Tilanteen hintalappu ei kestä tarkastelua, johtuen siitä että diabetes vaikuttaa pikkuhiljaa kaikkiin toimintoihin. Sydän, maksa, munuaiset, verisuonet, vatsa, jalat, silmät, tuntoaisti. Diabeetikkoa lähetetään erikoislääkäriltä toiselle ja hoidetaan aina seuraavaksi hajoava kohta.
On myös meidän tehtävämme määritellä omat jaksamisemme rajat esimerkiksi töissä. Stressin vaikutus verensokeriin saattaa olla huomattava, mutta sen asian huomioiminen kuuluu meidän erityisosaamiseemme diabeetikkoina. Maailma on kylmä paikka. Täällä ei oteta huomioon ihmisten vajaavaisuuksia. Se paikka missä minä en saa ymmärrystä, ei ole minun paikkani.
Aiheesta ei monesti pystytä normaaliin asialliseen keskusteluun. Seuraan vierestä. Olen surullinen kun ikäiseni ihmiset ovat eläkkeellä.
Meidän on pystyttävä omaa terveyttämme tukeviin valintoihin ja päätöksiin myös silloin kun valinta on paskamainen tai muita kuormittava.
On myös turha sanoa ettei aina tarvitse jaksaa. Aina tarvitsee jaksaa!
Joskus vain tarvitsee laittaa kaikki muu sivuun. KAIKKI!
Meille annettiin kaikki avaimet hoitoon, mutta kaikkien itsestäänselvyyksien keskellä olemme uhreja, ja hoidamme sieluamme suklaalla, karkeilla ja leivoksilla.
Meille kerrotaan että diabeetikkoina voimme elää ihan kuten kaikki muutkin elää. Syödä ihan kuten terveetkin. Ketkä ovat tänä päivänä terveitä ja miltä se syöminen nykyään näyttää?
Kiitos insuliinista Sir Frederick Banting. Tiedän että loput asioista voin tehdä itse.
