torstai 10. huhtikuuta 2014

Diabetesliitto, HERÄÄ!

Diabetesliitto ei aja mun etua! Mä näen punasta!
Mediassa on jo todettu, että diabeteksesta on kehkeytymässä ns "normaali tila". Eli diabeetikoojen määrä on räjähtämässä käsiin. Aivan tolkuttoman turhauttavaa, että se on estettävissä syömällä oikein, mutta täällä vaan yhä liusutaan kohti helvettiä ja jauhetaan pastaa ja puuroa! Jos liiton ruokasuositukset toisivat jotain järkeä diabeteksen hallintaan niin se näkyisi jotenkin muutoin kun käyrän jatkuvana nousuna. Vehnä kannattaa vaihtaa täysjyväviljaan ja maito ja juusto kevyeen! Ihan oikeasti, mikä näissä ehdotelmissa koskee nyt diabeteksen hallintaa. Jos vähähiilarisesta ei muka ole näyttöä diabeteksen hallinnassa ja kakkostyyppiläisten parantamisessa (ja siitähän ON) niin liitto voisi vaikka vähän ryhdistäytyä katsomaan asiaa meidän kannaltamme! Mutta ei se maailma sillälailla pyöri että terveys menee byrokratian edelle! Antti Heikkilän johdosta itsensä parantaneet ja hyvin voivat ihmiset ovat yhä enemmän esillä, mutta me saamme kuulla että mukavaa että ruokavalio on sopinut meille...Kenelle diabeetikolle se EI sopisi?? Kenen sokeriarvot eivät parantuisi ja insuliinimääriä vähennettäisi?
Suurin osa lääkäreistä ei suosittele suoraa kyseistä ruokavaliota. Poikkeuksia tietystikin on. Suurin osa meistä saa ihan perinteiset samat ravintokolmiot ja lautasmallit. Tästä kirjoitin jo aikaisemmin joten en käsittele samaa asiaa uudelleen.

Uusimmassa lehdessä oli lääkäreiden haastatteluilla tehostettu artikkeli itsehoitolääkkeiden ja reseptilääkkeiden, ja luontaistuotteiden yhteensopivuuksista. Niiden yhteensopivuus tulisi aina tarkistaa. Lääkäriltä tai apteekista. Tosin...Suomen lääkäreillä ei pääasiassa ole käryäkään luontaistuotteiden ominaisuuksista. Se ei kuulu heidän opintoihinsa millään tapaa. Artikkelissa on myös nostettu esiin seuraavaa " Maksan akuuteista vajaatoimintapapauksista 5-10%, joidenkin tutkimusten mukaan jopa 50-70% -liittyy luontaistuotteisiin. Duodecim 4/2014" Niin siis jotain viiden ja seitsemänkymmenen prosentin väliltä!!? On kyllä tehty myös tutkimus että suomalaisten maksat ovat huonossa kunnossa viinan ja sokerin vuoksi! Ihan takuulla ovat. Mutta jos on maininta että 5-70% niin uskottavuus pätkähti mulla ainakin ihan justiinsa tähän.

Samassa artikkelissa on mainittu että diabeetikko voi tarvita D-vitamiinilisää, kalsium-lisää, rautaa anemiaan, B12-vitamiinia... Siis JOS tarvetta ilmenee. Ei puhettakaan magnesiumista tai huomattavasta D-lisästä. Ei C-vitamiinista ja diabeetikoille hyvin tärkeät lisät ovat kaikki kaivettava netistä sillä liitto lähinnä toteaa kaikesta ettei siitä ole tieteellistä näyttöä riittävästi. Oisko jollain jotain kiinnostusta tutkia näitä ravintoasioita joilla diabetes ihan oikeasti pysäytetään sitten jahka diabeteksen hoitoon menee aina vain miljoonia ja miljoonia euroja lisää!





Tämä on myös poiminta diabetes-lehdestä. Näin menee. Meinasin perseelleni lentää. 62% fyysinen terveys!! Todella karua. Näin ei tarvitsisi olla! Diabeteksen ei juurikaan tarvitsisi vaikuttaa fyysiseen terveyteen. Omalla kohdalla diabetes vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Hypoglykemian pelko on toki läsnä varmastikin melkein jokaisella 1-tyyppiläisellä. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Kukaan ei varmaankaan voi sen olemassaoloa kieltää.
Minusta meillä olisi hyvät mahdollisuudet heivata huipulla oleva "fyysinen terveys" prosentteineen johonkin hännille ja murehtia enemmän henkisiä asioita. Diabetes ei suoranaisesti tuo heti mukanaan mitään muita vaivoja jos niiden estämiseksi on valmis tekemään töitä.

Meillä ON avaimet diabeteksen pysäyttämiseen, mutta meitä ei nähtävästi haluta erottaa muusta pullamössökansasta vaan meidänkin on saatava jokapäiväinen ruisleipämme ja pullamme ja karkkimme ja jäätelömme ja wienerimme ja perunamuusimme!

Meillä on lääkäreitä ja diabeteshoitajia ja ravintoterapeutteja ja sitten meillä on se ruokakolmio johon älköön kukaan uskaltako kajota. Aamen....