Tuhon siemenet

-Miksi viljat, hiilihydraatit ja sokerit tuhoavat aivosi

Odotin kauan ja hartaudella tätä kirjaa joka on suuria tunteita nostattanut ja joka on nyt suomeksi saatavilla. Pyrin tässä tekstissäni nyt käymään läpi kirjan sanomaa sekä kertomaan sen herättämiä ajatuksia huutamatta hurmiossa leivän pahuudesta.

"Jopa 40 prosenttia ihmisistä ei käsittele gluteenia oikein, ja loput 60 prosenttia voivat olla vaarassa. Oikeasti meidän pitäisi kysyä itseltämme seuraavaa: "Entä jos kaikkien meidän aivot ovat herkkiä gluteenille?" 

David Perlmutter on maailmankuulu neurologi ja hänen elämäntyöhönsä voi perehtyä hyvinkin vaikkapa internetin kautta.
Perlmutter kertoo kirjassaan miten meidän on mahdollista vaikuttaa aivoihimme samalla tavoin kuin miten voimme vaikuttaa siihen mitä vatsassamme tapahtuu. Nykyään puhutaan jo paljon siitä miten suuressa osassa syömämme ruoka on puhuttaessa erinäisitä vatsa/suolisto-ongelmista, puhuttaessa kivusta, puhuttaessa diabeteksesta. Nyt puhutaan siitä mikä osa ruualla on aivojen hyvinvoinnissa.
Perlmutter uskoo että viimeisen vuosisadan aikana tapahtunut ruokailutottumusten muutos - rasvaisesta ja vähähiilihydraattisesta ravinnosta vähärasvaiseen, lähinnä viljoista ja muista vahingollisista hiilareista koostuvaan ruokavalioon - on syypää lukemattomiin aivoihin liittyviin vitsauksiin kuten krooninen päänsärky, unettomuus, ahdistus, masennus, epilepsia, skitsofrenia ja ADHD.
Lajina olemme geneettisesti ja fysiologisesti identtisiä metsästäjä-keräilijöiden kanssa ajalta ennen maanviljelyn alkua. Evoluutio ei ole muokannut meitä kohtaamaan sitä että ruokaa on saatavilla täysin rajattomasti. 
Kirja esittelee viime vuosikymmenten aikana kertynyttä kliinistä tutkimustietoa sekä kirjoittajan yli 30-vuotisen uran aikana näkemiään tuloksia.  Hänestä aivosairaudet eivät oleellisesti eroa sydänsairauksista. Ne kehittyvät käyttäytymisen ja tapojen vaikutuksesta. Voimme siis estää niitä puhkeamasta.
Hän kirjoittaa diabeteksen ja aivosairauksien  yhteydestä. Ne ovat erittäin vahvasti kytköksissä ja hoidoltaan yksi kalleimmista. Diabeteksen sairastaminen kaksinkertaistaa riskin sairastua alzheimerin tautiin. Alzheimerin tauti on yleistynyt samaa tahtia kakkostyypin diabeteksen kanssa. Ei liene sattumaa. Tutkimuksien mukaan 2050 alzheimeria sairastavia on 100 miljoonaa ja luku alkaa rampauttaa koko terveydenhuoltojärjestelmän! Tällaisia asioita kirjassa käydään hyvin tarkasti läpi ja sairauksilla on enemmän yhteyksiä keskenään kuin ehkä osaamme odottaakaan.

Yksi kirjassa tarkoin esitelty tutkimus, on Framinghamin sydänterveystutkimus, (yksi arvostetuimmista Yhdysvalloissa koskaan tehdyistä) joka on alkanut jo vuonna 1948. Tässä kokonaiskolesterolin määrällä todettiin olevan merkittävä positiivinen ja lineaarinen suhde ilmaisukyvyn, keskittymiskyvyn ja lukuisten eri kognitiivisten toimintojen muodostamaan joukkoon. Kokeissa pärjäsivät paremmin henkilöt, keiden kokonaiskolesteroli oli korkeampi. Kolesteroli näyttää siis suojaavan aivoja.
Statiinit ovat yhä enemmän olleet tapetilla ja uusia tutkimuksia niistä on julkaistu. Statiinien voidaan osoittaa heikentävän aivotoimintaa ja lisäävän sydäntautiriskiä. Aivojen hermosolutoiminnassa kolesterolilla on keskeinen osa ja tutkimus on osoittanut että kun kolesterolitaso on alhainen, on huomattavasti alttiimpi sairastumaan dementiaan ja muihin neurologisiin häiriöihin. Statiineita syövillä naisilla on 48% korkeampi riski sairastua kakkostyypin diabetekseen. Miten niitä vielä kirjoitetaan ihmisille!
Parkinsonintaudin voidaan todeta liittyvän matalaan kolesteroliin. Kirjan anti kolesterolin osalta oli mittava ja mielenkiintoinen. Asia ei ole yksiselitteisesti niin että LDL-kolesteroli olisi paha, kuten se on nimetty useastikin. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen aihe...eikä mahdu nyt kokonaisuudessaan tähän. Sydänterveyden ruokavaliohypoteesi, jonka mukaan suuria määriä rasvaa ja kolesterolia sisältävä ruokavalio aiheuttaa sydäntauteja, on toistuvasti osoitettu vääräksi. Tässä kohtaa kuitenkin sanelevat asiat kuten edunsaanti, ylpeys ja ennakkoluulo. Henkiä menetetään sen asian vuoksi. Keysin teorian syntymisestä on kulunut vuosikymmeniä ja se on  nyt voitu osoittaa toistuvasti vääräksi. En kertaa sitä. Olen kirjoittanut aiheesta tässä blogissa aikaisemmin mm kirjan "Low fat uskonto" pohjalta jossa Keysin teoria on esiteltynä.

"Syö vihanneksia. Pese hampaat. Hikoile välillä. Lepää tarpeeksi. Älä polta. Naura enemmän. Tietyt terveysopit ovat helppotajuisia, ja tiedämme että niitä tulisi noudattaa päivittäin. Mutta aivojemme terveyden ja henkisten kykyjemme säilyttämisen ollessa kyseessä, olemme jostain syystä taipuvaisia ajattelemaan ettemme voi vaikuttaa asiaan ja että kohtalomme on kärsiä aivojen häiriöistä parhaina vuosinamme ja muuttua vanhoina seniileiksi - elleivät hyvät geenit tai lääketieteen läpimurrotonnekkaasti pelasta meitä"

Kuten jo olemme monesti voineet todeta.... neoliittiset esivanhempamme söivät kyllä pieniä määriä vehnää, mutta se mikä nykyään on meille vehnää, ei muistuta enää samaa. Sen lisäksi että esimerkiksi keskivertoamerikkalainen syö viljaa 60 kiloa vuodessa.Nykyään kasvattamamme viljat sisältävät jopa nelikymmenkertaisen määrän gluteenia vuosikymmenen takaiseen verrattuna.
Ja kun syytellään DNA:ta, niin ei sovi unohtaa että juurikin ruoka voi muuttaa DNA:tamme parempaan tai huonompaan suuntaan.
Elintarviketeollisuus on hyötynyt gluteenista ja eritoten sen riippuvuutta aiheuttavasta ominaisuudesta. Sitä tuntuu olevan kaikkialla.

"Useimmat meistä uskovat saavansa elää niinkuin haluavat ja voivansa lääketieteellisten ongelmien ilmaantuessa mennä lääkärin pakeille saadakseen pika-apua uusimman ja mahtavimman pillerin muodossa. Tämä kätevä skenaario saa lääkärit suhtautumaan työhönsä sairauslähtöisesti ja asettaa heidät pillerintarjoajan asemaan. Tämä lähestymistapa on kuitenkin kahdella tapaa traagisesti virheellinen.  Ensinnäkin se keskittyy sairauteen eikä terveyteen. Toiseksi itse hoitokeinot voivat johtaa vaarallisiin lopputuloksiin"

"Samalla kun ylistämme länsimaalaisten keskimääräsitä eliniän odotetta, meidän ei tulisi unohtaa elämän laatua"

Gluteeniyliherkkyyden ja hermostollisten häiriöiden yhteyden osoittavia tutkimuksia tulee kokoajan lisää. Yhteys on nähtävissä niilläkin joille gluteenin nauttiminen ei ole ongelma ja ketkä saavat gluteeniylihrkkyyskokeista negatiivisen tuloksen. Tämä vaikeuttaa asioiden oikean tolan diagnosisointia. Miten huomaamme että aivomme pikkuhiljaa vaurioituvat. Huomaamme todennäköisesti keliakian. Huomaamme kyllä jos on ripuli ja laihdumme. Aivojen tapahtumia on vaikea huomata, kunnes on jo liian myöhäistä.
Gluteeniyliherkkyyden  vahva diagnostinen kytkös ohutsuoleen on historiallinen väärinymmärrys.  Jos kyse olisi vain ohutsuolesta, asia olisi ehkä yksinkertaisempi. Miltei jokaisen sairauden ja tulehdusreaktion taustalla on tulehdus. Kun kehomme joutuu tekemisiin tulehdusreaktion aiheuttavan aineksen kanssa, altistumme tavallista suuremmalle määrälle terveysongelmia.

"On ironista, että ravintotietämyksen muututtua tieteelliseksi, yleinen terveydentila on heikentynyt. " Viitaten tällä siihen että ruokia ja juomia koskevat päätökset tehdään lyhytnäköisiä ravitsemusteorioita seuraten, eikä olla vaivauduttu miettimään miten olemme saavuttaneet nykyisen, modernin tilamme. Kaupalliset intressit liittyvät myös tähän mitä suurimmissa määrin.

Vuonna 1992 Yhdysvaltain hallitus suositteli vähärasvaista ruokavaliota , joka sisälsi paljon hiilihydraatteja. Diabetesyhdistykset seurasivat tätä vuonna 1994. Välittömästi tämän jälkeen diabeteksen ja liikalihavuuden käyrä lähti jyrkkään nousuun. Tuoreempia asioita siitä miten meillä täällä neuvotaan diabeetikkoja syömään, olen kirjoittanut tässä.
Antti Heikkilän kirjan "diabeteksen ruokavaliohoito" faktaa ja mietteitä myös luettavissa. Kuvaavat hyvin millä tolalla asiat ovat ja miksi gluteeni, sen enempää kuin margariinikaan eivät ole lähdössä suosituksista. Ja koska elintarviketeollisuutta ei ihan oikeasti voisi vähempää kiinnostaa meidän terveytemme.

Nykyiset sairaudet ovat suureksi osaksi perua siitä ettei elämäntapamme ole sopusoinnussa  geneettisen rakenteemme kanssa. DNA:mme on ohjelmoitavissa toimimaan eduksemme. Voimmme itseasiassa vaikuttaa yli 70 prosenttiin niistä geeneistä, jotka suoraan vaikuttavat terveyteen ja eliniän pituuteen. Yksi tehokkaimpia mahdollisuuksia muuttaa geenejä, on liikunta. Tämä on aivan huikean hieno fakta. Liikunnan on tiedetty olevan hyväksi, mutta vasta kuluneen vuosikymmenen aikana on pystytty määrittelemään ja mittaamaan hyvän kunnon ja tehokkaan aivotoiminnan välisiä suhteita. Fyysinen liike on voitu todistaa äärimmäisen tehokkaaksi aseeksi aivojen rappeutumista vastaan. Tätä ei ole vaikea uskoa. Kroonisten sairauksien lisääntyminen ja ylipaino ovat osoituksia siitä että meidän ei juurikaan tarvitse enää liikkua.

Kirja käsittelee tarkemmin ADHD:n, masennuksen, autismin sekä gluteenin yhteyttä. Mukana on uusimpia tutkimustuloksia sekä potilaskertomuksia. En lähde käsittelemään niitä erikseen sen enempää. Kirja kannattaa lukea. Gluteeniyliherkän äidin lapsilla on miltei 50 prosenttia normaalia suurempi riski sairastua skitsofreniaan jossain vaiheessa elämäänsä. Ei mitään pieniä asioita. Kirja  keskittyy kertomaan faktoja aivotoiminnasta ja kytköksistä jota en ole ainakaan itse tullut ajatelleeksi.

Kirja sisältää myös neljän viikon ohjelman jossa siirrytään gluteenittomaan ruokavalioon, lisätään liikuntaa, parannetaan unta ja elämänlaatua. Tähän sisältyy reseptejä ja viittauksia nettisivuihin. Minusta tuntuu että olen lukenut tällaisia ruokaremontteja kymmenittäin. Poimin niistä jopa aina jotakin itselleni mutta lähinnä tyydyn lukemaan ne läpi noudattamatta mitään liian tarkasti. Valmiiden viikkomallien luominen on varmastikin kuitenkin myyvää ja osa ihmisitä kokee varmasti helpommaksi kun ohjeet ovat tarkat.

Paljon tuttua asiaa ja paljon uutta asiaa. Mielenkiintoisia tutkimustuloksia ja näkemystä taas yhdeltä suunnalta. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

Tuli jäädäkseen

Tulee kohta kuluneeksi 14 vuotta siitä kun sairastuin diabetekseen. Olen kirjoittanut päiväkirjaa sairastumisen hetkistä. Mietin että voisin jakaa sen. Paljon ovat asiat muuttuneet. Mutta positiivinen olin silloinkin. Nyt kun hobis on hyvällä mallilla ollut jo pidempään, on helpompaa katsoa taaksepäin. Taisteluakin on takana ollut. Hypoja ja vuoristorataa. Olen onnellinen että ne ajat ovat takanapäin. Siitä kiitokset itselleni että olen muuttanut asioita. Ja suurimmat kiitokset myös yhdelle hyvin rakkaalle ihmiselle, kuka minut on auttanut takaisin, niinä lukuisina aamuina ja öinä kun en enää itsestäni kyennyt huolehtimaan.

Mutta tästä se lähti...

Kärsin tuolloin jo pidemmän aikaa jatkuvasta janosta. Join ja join. Helposti toista litraakin kerrallaan sillä jano ei sammunut juomalla. Mehuakin join janooni. Voin vain kuvitella miten se erityisesti on saanut minut vain juomaan lisää. Muistan miten minua ihmetytti toisinaan että minulle maistui litra vettä yhdeltä istumalta. Olin väsynyt. Välillä vain makoilin sohvalla päivisin jos ei ollut mitään erityistä tekemistä. Palelsi. Iltaisin olin todella viluinen. Nukuin välillä villasukissa, fleece päällä kahden peiton alla ja minun oli niin kylmä. Hampaat kalisivat. Minulla oli tunne kuin kylmyys tulisi sisältäpäin eikä auta miten paljon laitan lämmintä päälle.
Olin väsynyt mutten saanut nukuttua hyvin. Olin hermostunut ja sydän hakkasi liian kovaa. Päätä särki usein ja oli paha olo. Ajauduin välillä melkein paniikkiin.
Laihduin aika nopeasti. Olin riemuissani. Laihdutin ja tarkkailin painoani muutoinkin jatkuvasti. Tunsin tyytväisyyttä. Tähtäsin 45 kiloon.

Vietin viikonlopun koiranäyttelyssä Helsingissä. Maanantaina olisi lääkärikäynti. Koiranäyttelyssä tytöt ihmettelivät miten paljon olin laihtunut. Olin siitä niin ylpeä. Sunnuntaina takaisintullessa junassa olo oli epätodellinen. Tunsin pelkoa ja tuntui että maailma pyöri ja sydän oli ylikierroksilla. Armoton vessahätä mutten halunnut jättää Lennu-koiraa yksin junassa. Olin aivan uuvuksissa mutta syytin matkustamista, jännitystä ja aikaisin heräämistä. 

Maanantaina menin lääkärille ja sieltä suoraa sairaalaan. Äidin kanssa oltiin jo juteltu asiasta sen verran, etten ollut aivan hämmästynyt diagnoosista. Sairaalassa mitattiin arvo 24,8. Epätodellisinta oli se että minä todella nyt jäisin sairaalaan. En tuntenut olevani niin huonossa kunnossa.
En tuntenut epätoivoa enkä surua. Olo oli helpottunut siitä että kaikki ikävät olotilani saivat jonkun selityksen. Oloni tulisi parantumaan. Olin oikeastaan ihan hyvillä mielin.
Suurin huoleni oli se että isä ja äiti olivat murheellisia. Tuntui pahalle että he surivat asiaa vaikka ihan hyvinhän minä tässä voin.
Sain heti insuliinia. Hoitaja päivitteli ettei vatsastani saanut aikaiseksi poimua johon olisi helppo pistää. Olin tyytyväinen.
Pian pistettiin tippa ja alkoi vessassa ravaaminen. Elimistö oli pahasti kuivunut. Tunsin itseni todella invalidiksi tipan johdosta. Tunsin että koko käteni jäätyi ja kädenselkään sattui. Keltaiset sairaalavaatteet olivat kammottavat.

Mutta päiväkirjassani lukee tältä päivältä mm että "Pääsin todella vähällä sikseen että täällä on kaikenlaista sakkia ensiavussa. Mulla on sentään muisti tallella ja se että mun keuhkokuvakin oli ok ni laskee varmaan verenpainetta sekin. Fiilis on hyvä, vaikkakin vähän epätodellinen. Mulla on diabetes mutta verikokeissa ei ole muita löydöksiä niin sehän on ihan hienoa. Lääkäri oli todella mukava ja ymmärtäväinen "

Olen myös kirjoittanut ensimmäisestä yöstäni, jonka vietin käytävällä. Ramppasin vessassa jatkuvasti. Verikokeita otettiin vähän väliä ja vieressä olevasta taukohuoneesta kuului jatkuva meteli. Valoa oli liikaa ja herkkäunisena nukkumiset jäivät vähiin.

Tiistaiaamulla jouduin puntarille. Kiloja oli tullut takaisin tiputuksen myötä. Kirjoitin miten se minua hajottikaan. Painoin mielestäni nyt liikaa. Kaikki olikin ollut vain kuivumista. Olin tavattoman pettynyt. Tippa toi takaisin yli neljä kiloa.
Ennen aamiaista olo oli todella huono. Oksetti ja silmiin sattui. Päivä lähti kuitenkin käyntiin ja pääsin huoneeseen.

            

Sain läjän esitteitä. "Diabeetikon ruokavalio" "Diabetes ja alkoholi"... Luin niitä innokkaana ja tutustuin insuliineihin. Ne tuntuivat heti käteviltä ja neulat pieniltä. Koin vain painetta siitä että miten opin nopeasti tämän kaiken. Päivällä olin luennolla missä opeteltiin mittaamaan oma verensokeri. Päiväkirjassani lukee: "On se jännä miten tästäkin on tehty näin hiton kivutonta ja kätevää"
Tokasta päivästä lähtien mittailin itse ja pistin insuliinit itse. Ruokaa tuli mielestäni liian usein ja murehdin että lihoan.
Aamupalalla ihmettelin että miksi minulla on jotain lääkettä pistetty tarjottimelle. Kysyin asiaa ja sain vastauksen että se on hermesetas... Asia selvä =D
Lihat ja kalat jätin syömättä. Jemmailin niitä lautasliinojen sisälle eri roskiksiin ja vessanpyttyyn. Vasta myöhemmin otin puheeksi että en syö enää juurikaan mitään eläimiä. Kalkkunaa voin mahdollisesti syödä mutta muu ei maistu.  En halunnut pahoittaa kenekään mieltä niin en halunnut tehdä asiasta numeroa. Nyt myöhemmin ajatellen olisi ollut tarpeellista kertoa että söin vain pienen osan annoksesta. Pelkäsin että painoasioihin kajotaan.
Pistin jo kätevästi humalogia lisää kun illalla sokeri oli 19. Soitin kelloa ja ilmoittelin että sokeri on nyt liian ylhäällä. Hoitajalla oli maltillisempi asenne ylimääräisiin insuliineihin mutta mä pistin humalogia koska oli paha olo. Mittasin paljon ja kirjasin tuloksia ylös. Olin huolissani korkeista ja korjasin ne. En soitellut kelloa koska tunsin että homma luonnistaa multa ihan hyvin ja harmitti jos jouduin kysymään jotain koska siitä olisi vaivaa.
Päätin opetella syömään paprikaa. Iltapaloilla oli keltaista paprikaa ja päätin että koska tähän asti olen sitä inhonnut, niin nyt opettelen siitä pitämään. Sitä kun sai aika vapaasti napostella. Näin tapahtui ja tänäpäivänä rakastan paprikaa, etenkin keltaista.

Keskiviikkona olen kirjoittanut ettei tämä diabetes haittaa lainkaan ja että haluan lähteä jo kotiin jotta saan rauhan opiskella ja sovittaa oppimiani asioita omaan arkeeni. Keskiviikkona olen jo päässytkin sairaalasta kaupungille kävelemään. Takaisin tullessa riemuitsin hyvästä verensokeriarvosta. Se että liikuntakin vaikuttaa sokeriin, oli hienoa nähdä käytännössä. Olin helpottunut ja iloinen.

Mulla ei ollut omaa suihkua ja kun pyysin päästä suihkuun, mulle neuvottiin missä voisin käydä pesulla. En ole ihan vakuuttunut vieläkään kävinkö oikeassa paikassa. Ainut pullo jonka löysin, olikin shamppoon sijaan jotain paksua rasvaa, jonka sitten onnistuneesti levitin hiuksiini....

Torstaina on ollut ravintoluentoa ja hiilareiden laskeskelua. Mulla oli jo valmiina omat paperit johon olin kirjoitellut omat suunnitelmani. Suunnitelmani sisälsivät minimaalisen määrän lämmintä ruokaa. Enimmäkseen hedelmiä, jogurttia ja ruisleipää. Ravintoterapeutin kanssa puhuin paljon ja hän pohti että laihdun jos syön oman listani mukaan. Kerroin että se on vakaa tarkoitukseni. Omat kirjoitelmani ja laskelmani ovat tarkkoja ja niitä oli....öh...melko runsaasti. Minulle aukeni hiilareiden laskeminen siis melko nopeasti vaikka lautasmallit eivät minulle istuneetkaan.
Olen kirjoittanut laihduttamisesta runsaasti. Lääkäri ja ravintoterapeutti ovat vastustaneet painon pudottamista. Olen puhunut vakuuttavasti että mulla on laskelmat hanskassa. Ne itseasiassa olivatkin. Se mikä ei ollut hanskassa, oli oma näkemykseni painostani. Samassa huoneessa minua vastapäätä oli hyvin sairas, pikkuinen, vanha nainen. Hän kävi myös aamuisin puntarilla ja painoi minua vähemmän. Kirosin aamuvaakaa. Paino oli huomattavasti diabetesta suurempi murhe.

Perjantaina olen päässyt pois sairaalasta ja sen jälkeen en ole hetkeen kirjoittanut päiväkirjaa. Mittailussa ja opettelussa on ollut kylliksi puuhaa.
Sokereita mittasin uskosti ja kirjoittelin vihkoon. Minun ei uudelleen enää tarvinnut jäädä sairaalaan. Kotona sujui hyvin ja insuliiniannoksia vähennettiin koska liikuin enemmän. 

Kaikki ei ole mennyt tämän jälkeen mutkattomasti. Vaikka aina sanon että "Mä oon terve, mulla ei ole ku VAIN tää diabetes", ei se ole silti unohdettavissa. Tuon päivän jälkeen se on aina ollut läsnä. Vaikkei sillä ole sanavaltaa, se on olemassa ja osa minua.