Minä kuitenkin ihastelen voittamatonta lokkia. Se saapuu itsevarmana ja laskeutuu mihin haluaa. Muut väistäköön.
Lokki syö kaiken tarjolla olevan ruuan. Kauhoo suuhunsa kuin viimeistä päivää ja nielee kokonaisena kaikenlaista. Siinä saa varpuset varoa, koska lokkia ei kiinnosta.
Lokki on uskalias ja se ottaa riskejä. Kävelee toreilla ihmisten jaloissa päättäväisenä ja maltillisesti. Alati tilaisuuksia tarkkaillen ja veisi vaikka vaatteet henkareista jos haluaisi.
Syötyään ihmisiltä jäätelöt kädestä ja vietyään leivät tiskeistä, lokki lentää uljaasti pois ja sulattaa varmasti vatsassaan pullonkorkitkin, koska niin kova lintu se on.
Sitten se kakkaa auton katoille ja tuulilaseihin, emmekä voi sille mitään.
Lokki taivuttaa niskan taakse ja huutaa kaikkein koviten.
Se on sopeutunut ihmisten harjoittamaan terrorismiin, levittäytymiseen ja antaa vastusta useissa paikoissa. Se on häikäilemätön ja sen rohkeus on vailla vertaa.
Lokit vievät taas kesällä jäätelöitä. Ihmiset eivät ole aina hereillä. Tällöin luonto tuo tärkeän viestin.
Sanat lokki ja resilienssi kuuluvat yhteen. Lokki pärjää aina ja sen olemassaolo kertoo merkityksellistä tarinaa. Se väistää, mutta palaa jälleen takaisin voimakkaampana.
Mielessäni aina teen kunniaa minua tarkkaileville lokeille ja tunnen vastaanottavani niiltä rohkeuden viestiä ja voimaa seistä kovaa tuulta vastaan.
Lokkeja se ei kiinnosta. Nauravat ja kakkaavat päälleni jos olen väärässä paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti