Ne firman pikkujoulut!

 Olen ollut firman pikkujouluissa. Tuntematta sieltä oikeastaan ketään. Olen mennyt sinne haastaakseni itseni epämukavuusalueelle.  Ja toisaalta myös pukeutuakseni kaikkein kauneimpaan mekkooni, jota en muutoin koskaan käyttäisi. Laittaakseni liian prameat korvakorut ja tarpeettoman korkeat kengät. Puitteet ovat olleet hienot tällaiseen turhamaiseen näytökseen.

Olen tehnyt sen myös ollakseni vähän sosiaalinen. Olen mennyt aikaisin ja lähtenyt aikaisin. Hymyillyt ja esitellyt itseni. Haihtuen sitten näkymättömäksi. Tuntenut itseni leipäkoriksi ruokapöydässä, jonka yli ihmiset kurottelevat. Huomaan että toisilleen tuntemattomatkin ihmiset saavat joskus välittömän yhteyden. Jonkun nauru valloittaa koko seurueen.
         Naurahdan kohteliaasti mukana ja katselen seinillä olevia valoja ja ohi käveleviä ihmisiä. Ihmisillä on loputtomasti puhuttavaa kaikesta, eikä minulla ole mihinkään mitään sanottavaa. Jos sanoisinkin, niin se tulisi myöhässä ja ei se ole niin kovin merkityksellistä.
        Pöytä on täynnä viinipulloja. Punaista ja valkoista. "Ai sää et juo viiniä? Etkö ollenkaan? Muutenkaan? Voi eeeeei.
Seuraavalla kerralla kun joku kaatelee taas viiniä, niin yksi taas muistaa että "Ai nii sää et juo viiniä." Siemailen hermostuneesti vettäni, jossa on sitruunan palasia. Juon sitä tarpeettoman usein, koska juoman nostelu helpottaa vaivautuneeseen oloon.

 Mitä enemmän ihmiset juovat, sitä kovaäänisimmäksi he muuttuvat. Nauru kuulostaa huudolta ja yhä typerämmät asiat naurattavat. Käydään läpi ihan käsittämättömän turhia asioita, kuten viinien laatua ja sitä, millä perusteella puku on tänne valittu. Naurahdan itselleni ystävällisesti, sillä mitä muuta minä edes tästä odotin. Etsin ehkä hetkeksi itsestäni jotain räväkämpää persoonaa. Että minulla varmasti olisi ihan kivaa kun nyt kerran teen jotain ihan erilaista. On sentään ne firman pikkujoulut!

Saadaan ruokaa. Pöydästä joka jatkuu loputtomiin. Keräilen vaatimattoman annoksen ja kysyn ylpeiltä kokeilta mitä kaikki sisältävät.
Pöytään kannetaan lisää viiniä. Lasien määrä naurattaa, kun kukaan ei oikein tunnu löytävän enää omaansa. Kaikki puhuvat ruuasta, tavoilla joihin en pääse yhtään mukaan. Kuin jokin tuomaristo puhuisi tärkeinä taideteoksista.
Mietin jotain käytännönläheisempää, kuten että missä rasvassa tämä on paistettu. Kuuntelen miten vierustoveri hämmästelee palsternakkaa, että onko se artisokka vai lanttu, mutta saa siihen jo niin paljon heti vastauksia, etten siihenkään sano mitään. Katson muutoinkin ikäväksi korjata, kun toinen on väärässä. Hymyily ja syöminen on parempi vaihtoehto. 

Tanssimassa kävin useamman kerran, sillä silloin ei tarvitse puhua ja voi tuntea itsensä omaksi itsekseen.

Ilmoitin pöydässä että minun pitää lähteä. Ystävällisesti kaikki hyvästelivät ja minä sain taas ulkoilmassa happea paremmin. Hymyilin miten itsevarmasti menin juhliin kauniissa mekossani. En tuntenut etteikö minua olisi otettu mukaan. Tunsin vain että en edes ollut paikalla. Voin taata ettei kukaan muista nimeäni. Joku kysyy missä porukassa tulin. Kukaan ei tiedä että olen ollut tässä firmassa jo ikuisuuden töissä.
Poistun samalla itsevarmuudella, sillä mulla on kuitenkin upea mekko.

Oli helpottavaa istua autoon ja päästä kotiin. Enää en ole ollut joulujuhlissa.