Minun diabetespäiväni

        Jokainen diabeetikko kokee sairautensa vähän eri tavalla. 

Tässä on minun ajatuksiani ihan tavallisesta päivästä. 

         En luottaisi insuliinipumppuun enkä sensorointiin. En luota siihen, että verensokerin laskiessa liian alas, vieras ihminen tarjoaisi apua. 

En luota siihen, että päivystyksessä kukaan mittaisi sokeriani, enkä siihen, että hoitaja tietää onko verensokerimittarini lukema korkea vai matala. En luota, että kukaan tietää minun diabeteksestani mitään. 

          Luotan omaan tapaani hoitaa tätä.  Luotan kahteen insuliiniini ja hyvään, vanhaan mittariini, sekä kykyyni laskea oikea insuliinimäärä ruoka-annokselle ja tällä tavalla voin luottavaisena elää ilman että diabetes olisi painolasti. Samalla kuitenkin muistaen, että minun kannaltani on tärkeää, että insuliinia on apteekista aina saatavilla.

Päivä lähtee käyntiin sillä, että aamulla herätessä mittaan verensokerin. Se on jotakin kolmen ja viiden välistä. Kolme on vähän liian vähän. Silloin heikottaa ja väsyttää.

Ihana nälkä herättää jokaiseen aamuun. Aamupalassa on vain vähän hiilareita. Jos menen salille ja uimaan, syön niitä vähän enemmän. Verensokerin ollessa matala, lisään hiilareita aamupalaan. Esimerkiksi hedelmän.

Aamupalaan kuuluu kaksi yön yli lionnutta parapähkinää ja leipää, joka on itse tehtyä näkkäriä. Psylliumista, chian siemenistä, kuivatusta nokkosesta, hampusta, siemenistä ja rouheista.
Siinä on noin 1,3g hiilaria per leipä.
Syy tällaisen leivän käyttöön on se, että oli kyse sitten ruisleivästä, kaurapuurosta, tattarileivästä, kauraleivästä tai mistä tahansa viljasta, niin kaikki nostavat verensokeria yhtä nopeasti ja joutuisin ottamaan insuliinia joka tapauksessa paljon. Täysjyvät ja ranskanleivät ovat kaikki minun kannaltani samaa tavaraa.
Mitä vähemmän insuliinia kuluu, sen parempi.

     Aamulla pistän 16 yksikköä pitkävaikutteista Tresibaa. Tresiba pitää huolen että minussa on insuliinia taas seuraavaan aamuun asti tasaisesti. Vaikka en söisi aamujen välissä mitään, se pitää verensokerin tasaisena kun annos on oikea. Tasaista, säännöllistä syömistä ei vaadita ja välipaloja ei tarvita. Jos otan välipalan jossa on hiilihydraatteja, vaikka vain puolikkaan omenan, joutuisin  ottamaan siihen insuliinia. Miten turhaa se sitten onkaan. Oma hyvinkin vakituinen syömisrytmi vain tuntuu kaikkein miellyttävimmälle, eikä niinkään liity diabetekseen.

  Tässä on kuva yhdestä aamupalasta. En laita sitä varten ateriainsuliinia, mikäli sokeri on aika matala herätessä. Jos se on lähempänä viittä, pistän yhden tai pari yksikköä ateriainsuliini fiaspia.
Vitamiineista suurin osa menee aamulla. Maitohappoja, karnosiini, berberiini, C-vitamiini 500mg, D 100ug, kalaöljyä, ubikinoni, valkosipuli. Ne ovat minun tapani pyrkiä optimaaliseen terveyteen ja hyvinvointiin sen sijaan että tyytyisin "ihan ok" oloon. Saantisuositukset on tehty keskivertoihmisen keskinkertaiseen terveyteen. En ole keskivertoihminen, eikä keskinkertainen millään riitä. Diabetes kuluttaa ihmistä hyvin hoidettunakin. Tuotteet olen valinnut itselleni kerättyäni niistä ensin tietoa mahdollisimman laajasti. En ole tähän asti löytänyt mitään itselleni sopimatonta.
Sekoitan myös puolen litran tuopilliseen vettä ruokalusikallisen viherjauhetta ja juon jossain vaiheessa päivää. Siinä on pienessä määrässä valtavasti tärkeitä ravinteita ja mm merilevää, jossa on jodia. B-vitamiinit otan oluthiivasta.

      Syön ruuan n klo 12. Siinä on hiilihydraatteja n 20-30g, mutten kanna murhetta enemmästäkään. Vähäiset hiilihydraatit jättävät verensokerin tasaiseksi. Ei tarvitse kantaa huolta aterian jälkeisistä mittauksista. Vähäiset hiilarit tekevät minulle diabeteksen hoidosta vain niin kovin paljon yksinkertaisempaa. Usein 2-3 yksikköä fiaspia menee ruualla.

        Toinen ruoka yleensä klo 16. Monesti kesäisin smoothie päärynästä, marjoista, avokadosta, tehtynä kookosveteen tai kookoskermaan. Smoothieen hukkuu helposti myös kollageenijauhe ja magnesium.
Tuohon yllämainittuun settiin kolme yksikköä fiaspia.
Syksyllä ja talvella esimerkiksi kauden vihanneksia voissa, kookosöljyssä ja runsaissa mausteissa paistettuna.

       Iltapalaa noin klo 19. Nukkumaan mennessä mittaan sokerin ja katson että se on kutakuinkin viiden ja kahdeksan välissä. Öisin joudun heräämään mittaamaan sokerin vain erityistapauksissa, eli mahdollisesti esimerkiksi päivän pitkän liikuntasuorituksen jäljiltä. Pari lusikallista hunajaa riittää, mikäli sokeri on yöllä alhaalla. Kovin harvinaista.

       Päivän aikana mittaan verensokerin noin viisi kertaa, eikä se pääsääntöisesti tarjoa yllätyksiä. Jos elämä tarjoaa yllätyksiä, säikähdyksiä, jännittämistä, niin mittaan silloin ylimääräisiä kertoja. On todennäköistä että sokerini tekee nousun tuolloin. Korjaan yhdellä tai kahdella yksiköllä tarve vaatiessa, tilannetta haistellen.
Liikunta laskee verensokeria, joten liikkuessa mittaan välillä ja uuden insuliinin myötä olen kokeillut ateriainsuliinin pois jättämistä pitkien liikuntasuoritusten välissä syödyiltä aterioilta. Tämä on kohdallani toiminut hyvin ja näin pystyn välttelemään ylimääräisiä tankkauksia liikkuessa.

Diabeetikoiden on mahdollista saada nykyään myös verensokerin seurantaan suunniteltu FreeStyle libre, joka koostuu ihoon kiinnitettävästä sensorista ja lukijalaitteesta, jonka tilalla voi käyttää myös älypuhelinsovellusta. Kahden euron kolikon kokoinen sensori kiinnitetään asettimella esimerkiksi olkavarteen. Kun sensori on asennettu, se yhdistetään lukijalaitteen kanssa tai älypuhelimeen. Sensori mittaa päivin ja öin glukoosiarvoja kudosnesteestä ja näyttää kahdeksan tunnin glukoosihistorian. Kahden viikon välein sensori vaihdetaan uuteen.
         Minulla ei ole libreä lukuisista eri syistä. Lähinnä muiden käyttökokemusten perusteella, sekä ajatuksen että iho on jatkuvasti lävistettynä.
Libre ei ole välttämättä tarkka, liima aiheuttaa osalle ihoon jälkiä, enkä oikein ymmärrä mihin sitä tarvitsisin. Kaiken lisäksi se on ihan vaan todella epäesteettinen.

Mittaan siis sokerini sormenpäistä. Se ei satu, eikä ole mielestäni työlästä.

Tresiban pistän reiteen ja fiaspin käsivarsiin, jotta vatsa saa pitää lomaa. Myös vatsaläskistä siis imeytyy hyvin. 

       Tämä on jääkaapissa ja menee siellä aina tarpeettomana vanhaksi. Vain kerran on ollut käyttöä insuliiniannoksen oltua liian suuri. Lääkärini ei ollut järin taitava ja en ollut riittävän valveutunut kyseenalaistamaan hänen päätöksiään.
Tällöin insuliiniannoksesta pudotettiin suoraa puolet pois ammattilaisten toimesta diabeteskurssilla kauan aikaa sitten ja tasapaino löytyi.
Glukagonipistos on siis tarkoitettu tilanteisiin, joissa diabeetikon verensokeri on laskenut hyvin matalaksi ja hän on menettänyt tajuntansa. Glukagonin vaikutuksesta maksa alkaa tuottaa sokeria verenkiertoon, joten noin kymmenen minuutin kuluttua pistoksen saamisesta ihminen palaa tajuihinsa.

        Sokeria on ana matkassa siltä varalta että verensokeri tippuu esimerkiksi liikunnan yhteydessä. Diabeetikoille on suunniteltu tähän tarkoitukseen mm yhtenä vaihtoehtona nopeasti vaikuttava glukoosipastilli Siripiri. Aineina on maissi, aromit ja kovetetut kasvisrasvat, joten terveellisyys on kutakuinkin fairyn luokkaa. Siripiristä siirryin käyttämään hätätapauksissa ruokosokeria. Kotona voin ottaa hunajaa, mutta se ei ole laukussa kätevää. Siihen pyritään ettei tällaisia tarvita, mutta aina ei mene kuten strömsöössä.  

        On ollut oleellista oppia tuntemaan itsensä ja päättää opetella oman sairautensa asiantuntijaksi. 

     Olen kiitollinen diabeteksen tuomasta nöyryydestä elämää kohtaan. On ollut tärkeää oppia rakastamaan itseään paljon ja suomaan itselle elämänrytmi, joka mahdollistaa hyvän hoidon. Muokata verensokeria nostava stressi mahdollisimman vähiin. 

Minulla ei ole varaa olla jaksamatta tätä, joten on tärkeää olla valveutunut vaikeissa tilanteissa toimimaan itsensä hyväksi. Mitä ikinä se sitten vaatiikaan. 

Tämä ei ole mikään epäreilu sairaus. Emmekä saa ansiomme mukaan, vaan elämässä vain tulee vastaan kaikenlaista. 

Paljoon voimme vaikuttaa itse ja joskus on asioita, joihin emme voi. Silloin pitää hyväksyä ja mennä eteenpäin.

Mielelläni eläisin ilmankin diabetesta, mutta sellaisen asian miettiminen tai edes tähän kirjoittaminen ei ole missään määrin eteenpäin vievää ajattelua.