1921 valmistettiin ensimmäinen toimiva insuliini. Sairaus johon on siis löydetty apu vuonna 1921, valtaa 97 vuotta myöhemmin maailmaa. Ei auta että teknologia menee eteenpäin jos ihmismieli ei mene.
Nykyään on insuliiniresistenssi, hoitoväsymys, ylensyönti, toimimattomat hoitovälineet, masennus sekä neuroosi siitä että ykköstyyppi on eri kuin kakkostyyppi.
Huonoista elintavoista ei saa puhua, sillä joku voi loukkaantua tai jollain voi jäädä oma diabetes saamatta. Eletään todellista syyllistymisen aikaa.
Surullista miten kaikella tällä uudella teknologialla ja tutkimisella diabeteksesta tuli silti näin haasteellinen, kasvava sairaus.
Maailman diabetespäivän tai viikon viettäminen ei auta minua ja jos diabeteksen kanssa eläminen on niin vaikeaa, kuin mitä minä näen sen monelle olevan, niin en ihmettele että tilanne näyttää tältä, miltä se näyttää.
Se miten paljon muut ihmiset tietävät diabeteksesta, ei ole tärkeää. Se että diabeetikko tietää siitä paljon, on todella tärkeää.
Muiden ihmisten suhtautuminen diabetetekseen ei ole oleellista. Oleellista on oma suhtautuminen. Olenko diabeteksen uhri vai onko minulla VAIN diabetes.
Samat asiat, jotka aiheuttavat kakkostyypin diabetesta, tekevät ykköstyypin diabetekseen huonoa hoitotasapainoa.
Jos päätän polttaa tupakkaa, juoda viinaa tai syödä mäkkärissä, tulisi diabeteksesta minulle hankala sairaus, johon joutuisin käyttämään kohtuuttomasti voimavarojani. Ei täällä voi tasapuolisuuden nimissä vaatia saada elää sairaana siten kuin tervekin.
Ihmisen pitää osata luopua siitä, mikä tuottaa ongelmaa. Elämme kuitenkin maailmassa missä kenenkään ei selvästikään pitäisi tarvita luopua mistään. Elämä ei ole meille mitään velkaa ja nallekarkit ei vaan mene tasan. Elämässä pitää kestää vastoinkäymisiä, mutta sen sijaan huudetaan että tämä on niin väärin ja täten diabetes on nykymaailman uusi musta (surma)
Hyvää maailman diabetespäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti