Ylivertainen ihminen

Ihminen ei ole kovinkaan ylivertainen, eikä aina edes kestävä. Ihminen on hauras ja kuolevainen. Onko sitä tarvis ajaa äärimmilleen jotta voisi tuntea elävänsä?

Aamulla mietin liikenteen tukkivia autoja ja pakkasessa ajavaa polkupyöräilijää. Moniko meistä haluaa olla täällä nyt?
Katson kaupunkia joka on ankea ja ruma kuin Hugo Simbergin maalaukset. Nainen meikkaa auton ratissa. Voitaisiinko voileipiä tehdä tuubissa, jotta niitä voisi puristaa ajaessa suuhun samalla kun juo termoskupista kahvia.

 
Me olemme kaikki saaneet eri ominaisuudet täällä elämiseen. Luonto ei ole tasapuolinen. Ihmiset ovat luoneet vain sellaiset kirjoittamattomat säännöt siitä, mitä tavallaan "kuuluu" tässä elämässä jaksaa ja kestää. Ne eivät ole todellisia. Tärkeämpää olisi oppia ja opetella omat rajansa, kuin suorittaa jonkun muun missiota.

"Levätään sitten haudassa" on ihan kamala sanonta ja mielestäni vielä kovin suomalainen. Halutaanko sillä kertoa omasta ahkeruudesta ja tarpeellisuudesta vai onko se kenties avunhuuto.
Mikä ajaa ihmisen raatamaan?
Ahneus. Olosuhteet jotka on luotu ja jotka on välttämättömiä ylläpitää, ikäänkuin onnellisuus olisi kiinni niistä.  Kun saavutetusta edusta pitää luopua, aiheutuu pahaa mieltä ja luopumisen tuska.
Stressin kannalta katsoen olosuhteissa ei ole pelivaraa. Ei sairastumiselle, työpaikan menetykselle, loppuunpalamiselle, autokolarille tai edes pesukoneen hajoamiselle. Ei edes niille asioille, jotka ovat itseasiassa aika todennäköisiä.
Jos ihminen rakentaa elämänsä näin lasiseksi, ei ole ihme että stressi, viha ja kiukku läikkyvät koko ajan yli.
Näen vihaisia ihmisiä joka päivä.

Maailma muuttuu ja ihminen on mukautuvainen. Vai onko se enää?
Kaikki, mikä on meille annettu, voidaan ottaa meiltä pois. Saa siitä vihainen olla, mutta onnellisempaa elämää jäävät elämään ne, ketkä nopeiten sopeutuvat uuteen vallitsevaan tilaan.

Joku jaksaa stressiä paremmin kuin joku toinen. Toisilla on ominaisuutena olla ahdistumatta ja murehtimatta liikoja.
Ei voi surra vääryyttä tai epäoikeudenmukaisuutta. Ei kenellekään ole elämässä luvattu tasapainoa tai terveyttä. Niitä ei voi ansaita. Tasapuolisuus on pelkkä illuusio ja ihmisen halu.
Jollain vaan on paljon helpompaa kun taas toiselle annetaan kestettäväksi paljon enemmän.
Fyysinen kunto on vain osa ihmistä. Siinä on hyvin vähän nautittavaa jos mieli on uupunut. Jotkut rakastavat enemmän kilpailemista kuin terveyttä ja toisinaan nämä kaksi asiaa eivät edes liity toisiinsa.

Mitä täällä sitten pitää niin kovasti saada, että itsensä pitää pyrkiä ylittämään?
Tuntuu että joku viettää koko elämänsä ponnistellen. Ei eläen vaan ponnistellen ja suorittaen.
Pysähtymättä katsomaan itseään ja tätä hetkeä. Tulevaisuudessako on jotain niin paljon parempaa, että siihen voi uhrata tämän hetken. Tai uhrata jokaisesta päivästä kahdeksan tuntia johonkin, mikä ei ole mielekästä. Miten sellaisessa edes pysyy terveenä.

Kiire tulee jokaisesta itsestään. Lepohetki ja nautinto ei tavoita kaikkia. Joku kuolee koskaan tutustumatta omaan kykyyn sietää painetta.
Miten paljon puhutaan siitä että mieli ja keho ovat yhtä, mutta kun joku kuolee "liian nuorena", on löydettävä jokin elimellinen vika. Ihminen kuolee kuitenkin sydänkohtaukseen, eikä siihen että hän yritti joka päivä tehdä enemmän kuin jaksoi.
Vaikka molemmat olisivat totta, on ihmisen helpompi vastaanottaa tieto kuolleen sydänkohtauksesta.

Lääkärit eivät tiedä riittävän hyvin, milloin on aika jäädä sairaslomalle. He eivät voi hahmottaa kenenkään jaksamista kokonaisuutena. Vain jokainen itse tietää missä kunnossa on ja koska on aika levätä. Ei oman jaksamisen rajojen asettelua voi ulkoistaa.
Oman jaksamisen rajojen löytäminen on askel, muttei auta jos ei ymmärrys muutu teoiksi.
Joskus olemalla työteliäs ja reipas ei ansaitsekaan mitään, vaan sairastuu koska on laiminlyönyt itseään.
Ei stressiä voi käsitellä jonain itsestäänselvänä tilana joka vain lankeaa ihmiselle tietyssä kohtaa. Eikö lähtökohtaisesti voi tehdä kaikkea tarvittavaa että saa stressin niin vähäiseksi kuin suinkin.
Onko se vaikeaa, koska se on luopumista, vaikeaa koska vaikuttaa laiskalta tai vaikeaa koska suomalainen mittaa arvonsa työllä.

 Tämä on sairastuttava aika. Inhimillisyyttä ei olisi varaa hukata tehokkuuden ja kiireen alle.

Juttelin jokin aika sitten stressistä porukassa ja heillä oli ehdotuksia siihen miten stressin oireita voi lievittää mm lisäämällä tiettyjä kivennäisaineita ruokavalioon.
Ehdotukseni stressistä eroon hankkiutumiselle sai aikaan naurun.
Heräsin miettimään onko stressi joillekin uusi normaali. Kun pitää paljon tehdä niin väkisinhän siinä tulee.
Miksi joku tekee niin paljon. Ja mikä ylpeydenaihe se stressi sitten on? Mittaa tehokkuutta, joka on ihmisessä jotenkin tärkeää?
Surullista.

Voisin miltei taata, että elämä itsessään tuo ihmiselle stressiä erilaisten muutosten ja menetysten muodossa läpi elämän.
Kannattaako sitä kuppia pitää jo valmiiksi ihan täynnä.

" Tiedätkö minun oli tapana sanoa ihmisille: "Älkää syökö niin paljon tai kuolette, älkää polttako niin paljon tai kuolette, älkää raatako niin paljon tai kuolette, älkää ryypätkö niin paljon tai kuolette"
Kukaan ei edes kuunnellut. Tiedätkö miksi? Koska en sanonut: "Te kuolette huomenna."

-lääkäri Jules Segal Mario Puzon kirjasta Kummisetä