Se on ollut varuillaan oloa.
Paljon kuormittumista. Paljon itsensä ylittämistä, joka on tuonut hyviäkin asioita. Rajojen asettamista ja suoruutta.
Ääntä, puhetta, tanssia ja runoja. Feminiinin riemua.
Tiukkaa suorittamista omassa rajattomuudessa. Kykenemättömyyttä pysähtyä. Ettei putoa huomaamattomuuteen.
Kaipuuta ja ikävää.
Vietin viikkoja osallistumalla kaikkeen. Kohtasin häpeän puristuksen yhä uudelleen ja uudelleen. Halusin osoittaa itselleni mihin kaikkeen pystyn. Nyt vaan meet ja teet! Niin tein. Ylivireys tuntui paikotellen polttoaineelta ja kun toivoin hiljaa voivani viettää päivän podcastien tai kirjan merkeissä, sisäinen kriitikko käski levätä sitten syksyllä.
Pysähtymisen tarve kasvoi. Yhtä lailla sen vaikeus kasvoi.
Pyysin saada tulla nähdyksi osaamattomana. Tänään kävelin ja kirjoitin. Istuin kaksi tuntia kahvilassa.
Kesäyöt ovat olleet täynnä voimakkaita unia. Ouran selostusta jokaisen yön olevan vähän edellistä täydellisempi, vaikka koko keho välillä kertoo ettei energia virtaa. Samalla kuitenkin hyvää havainnointia itsestä. Huonoihin oloihin on helpompaa suhtautua, kun ne ovat viestejä.
Hymyilen ja irvistän kovalle päänsärylle. Olen taas eilen häpeissäni muuttunut puuksi.
On aika käydä piikkimatolle. Aika hieroa niska, pää ja koko kasvot. Aika silittää ja ymmärtää. Kivussa haluan kuulla itseni. Siksi se on paikalla.
Kesä on tuonut myös luopumista, fölissä istumista ja kaikenlaisten äkkinäisten päähänpistojen toteuttamista, joihin en ennen ole tarttunut. Uskallusta muutoksiin.
Vapautta ja turvattomuudessa vaeltamista.
Vapautta tehdä omia valintoja ja ottaa vastaan yön pimeys. Niin monta kertaa että on valmis valitsemaan jotain muuta.
Olen koittanut käydä kauppaa, jotta matkanteko helpottuisi, mutta sisäinen ääni palauttaa aina uudelleen totuuden äärelle.
Omaksi itseksi kasvamisessa on jotain tyhjyyden kauhua. Kaiken kyseenalaistava ihmetys. Harva asia on koskaan ollut totta. Se herättää valtavasti vastustusta ja tunteita.
Se herättää lohikäärmeen.
Ristiriitojen luoma aaltoliike kulkee kehossa. Se jää vielä monesti kurkkuun kiinni. Siellä on vastassa jonkinlainen järjen minätila joka ei luovu paikastaan.
Järjellä ja logiikalla selittäjä. Tässä nyt kirjoittaessani herään tunteeseen että olen lopen kyllästynyt tuohon järjen ääneen joka sabotoi kaikkea. Se päätyy mittaamaan, pienentämään, laskelmoimaan ja luomaan jotain raameja jolla kaikki voidaan JÄRKEISTÄÄ. Punnita hyvänä ja huonona.
Ihminen ei ole sellainen. Jos henkisyys riisutaan, tänne jää Danten hienosti kirjassaan Jumalainen näytelmä kuvaamat eri kerrokset.
Suorittajana ja miellyttäjänä mietin myös menestyksen jälkeen saapuvaa tuhoutumista. Se on ankara. Palata voitokkuuden jälkeen aina keskinkertaisuuteen joka vaatii välitöntä uudelleen järjestäytymistä.
Paineessa olo on tuttua. Se on elossa oloa ja hinta hetken riittävänä olosta.
Ei sitä roolia riisuta helposti pois. Se on kasvanut sisälle. Sillä on ollut tärkeä tehtävä. Nyt suorittajan ja miellyttäjän roolien kohtaamisissa syntyy suututtavaa turhuuden ja tyhjyyden tilaa. Tuntuu vieraalta ja taas mietin, kuka minä olenkaan.
Olen myös kesän aikana kulkenut kohti omaa katkeruuden varjoani rumuuden kokemuksesta. Istuin naisten kanssa piirissä ja itkin kateuttani. Se oli vaikeaa ja myötätuntoista.
Tätä nimitetään siskohaavaksi ja sen kohtaaminen on vapauttavaa. Paljon on tullut rumia sanoja suustani oman rumuuden peittelyyn.
Myötätunto on antanut mahdollisuuden nähdä kaikkea ihan eri silmin.
Maailma on täynnä jotain itsetunto-oppaita. Kirjoja itsensä hyväksymisestä. Kehonsa hyväksymisestä. Väitän lukeneeni "ne kaikki". Vasta tällä matkalla katkeruuden raivoon ja ydinhaavaan olen tavoittanut armoa itseäni kohtaan. Maailma tulee aina olemaan täynnä arvioita ja palautetta.
Olen kohdannut valtavan lämpimiä ihmisiä. Voinut hengittää. Hakenut voimaa läsnäolossa.
Matka on silti yksinäinen luomisprosessi. Rakkaudessa ja armossa.
Olen kiitollinen tuosta korona-ajasta, joka pakotti vihdoin vihan ja tunteiden tulvan esiin. Tekemään loputtomaan rajattomuuteen vihdoin jonkin rajan. Oman äänen.
En enää palannut sen jälkeen samanlaisena elämääni. Soturinainen näyttäytyi minussa.
Tässä oli tunteitani kesästä. Kesä jatkuu. Minun yksi tärkeä syklini on tulossa päätökseen ja matkani jatkukoon.
" The world will ask who you are and if you do not know, the world will tell you"
Carl Jung
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti