Kuvaan alitajunnan, tiedostamattoman voimaa.
Häpeän voimaa.
Kuvaan aidon yhteyden voimaa.
Puolen vuoden sisällä olen voinut jakaa ehdottomassa, pitkään rakentuneessa turvassa toiselle ihmiselle asioita itsestäni, joita kukaan ihminen ei ole kuullut. Ne ovat olleet syvässä häpeässä. Asioita jotka eivät koskaan näkisi päivänvaloa.
Ensin tukehduin sanoihini. Omat suojamekanismini aktivoituivat. Tätä ei ole turvallista päästää liikkumaan, sillä kukaan ei kestä. Hermosto kertoi tarinaa, millaisten kasvon ilmeiden alle sanani saapuisivat.
En vain pystynyt. Häpeän kerros aukesi vähän ja pääsi liikkumaan. Tulvin pahaa oloa. Olin pitkään dissosiaatiossa ja häpeän puristuksessa. Oli enää pelkkä kauhu kehon olosta. Keho sai mahdollisuuden kertoa, joten se työnsi häpeää kohti valoa. Samalla osa minussa pelkäsi mitä olen päästänyt liikkeelle.
Myöhemmin palatessani turvaan, sanat tulivat ulos, koska olo oli riittävän huono jatkaakseni tunteen pitämistä sisällä. Tulin myötätuntoon ja vaivuin pitkäksi ajaksi unimaiseen väsymykseen.
Voisin sanoa että asiat ovat menneitä ja etten todellakaan mieti niitä nykyhetkessä. Hädin tuskin muistan, eivätkä ne olleet olevinaan isoja asioita.
Se olisi kuitenkin se suoja päällä, joka on aina ollut. Jottei totuus paljastu. Päällä on vähättely, unohtaminen, ymmärrys ja korulauseet vanhojen asioiden kaivelusta.
Monet asiat ovat pakattu pois näkyvistä ja sietämättöminä dissosiaatiossa. Miksi niitä kaivaa.
Siksi että juuri ne säätelevät minua täysin huomaamattomasti kaikessa tässä hetkessä. Tiedostamattomasta käsin, hermostoni varhaisesta opista määräytyy mikä on turvallista ja mikä ei. Nämä kerrokset minussa koittavat kertoa kuka minä olen ja mihin minä pystyn. Niiden kautta näen kapean reitin jolla voin viettää elämääni, mutten näe sen ulkopuolelle. Se on muita varten ja minulle riittää tämä.
Roolieni kautta olen nähnyt että olen vaatimaton, nöyrä ja rauhallinen.
Introvertti, kotona viihtyvä ja ahkera. Minua on määritellyt koulussa pärjäämättömyys ja ammatti. Kilpailumenestys ja parisuhde.
Ne ovat olleet minua sillä itseä ei ole ollut.
Jos en kohtaa pimeyttä, varjoja itsessäni, olen marionetti nukke. Täynnä lankoja josta minua liikutetaan. En näe, enkä tunne lankoja, sillä olen täysin tottunut niiden liikkeeseen.
Pidän ennakoitavasta ja rutiineista. Kävelen muiden tahdissa.
Käsiäkään ei kannata nostaa kovin ylös ettei tapahdu mitään erilaista.
Silloin on kaikki ihan ok.
Asiat menevät oikein.
Asiat menevät järkevästi.
Ei vihan purkauksia
Ei pettymyksen huutoa
Ei turhautumisen tuskaa
Ei pelon kouristusta
Ei sielun paloa
Ei rakkauden huumaa
Ei luomisen vimmaa
Ei ääntä
Se on riittänyt, sillä en ole tiennyt mitä edes haluaisin, jos kukaan ei vedä naruista. Luomisen voimani on kuplinut, muttei kuulunut.
Sen sijaan että olisin luonut ja rakastaisin itseäni, olen ollut sitoutuneena tutkimaan muiden matkoja ja nostamaan jalustalle guruja, kenellä on taitoja.
Olen turruttanut itseäni syömisellä ja siirtänyt pois televisiolla. Treenaamisella ja suorituksilla olen rakentanut hyväksyntää ja ollut. Identiteettini on rakentunut siitä mitä teen. Mitä osaan.
Se riittää kun on mukana ja tekee.
Se ei riitä. Se ei ole minun elämääni eikä se ole minä. En ole täällä laittamassa parvekettani tai sisustamassa kotiani. Kotini on sisimmässäni. Kotini on yhteydessä ihmisiin. Kotini on turvassa ja rakkaudessa.
Mitä minä teen. Minä lennän. Luomisvoimani on ollut tukahdutettu. Irroitan naruista ja lennän.
